Vaskojoki 2023

Aloitus

Tänä vuonna reissuun oli varattu vain viisi yötä. Kun ei ole mitään tietoa maastosta, on turvallista aikatauluttaa niin, että kolme päivää jokea ylös ja kolme päivää alas. Sen verran katsottiin karttaa etukäteen, että suolla ei tarvitse kovin paljoa kävellä. Sekin hyvä puoli joenvarsimatkailussa on, että pääsee joka ilta hyville kala-apajille. Vaskojoen kalaluvat kuuluvat Juutuanjoen lupa-alueeseen. Lupia oli tarjolla vuorokaudeksi tai puoleksi vuorokaudeksi 6.00-17.59 tai 18:00-5.59. Ostimme iltaluvat viideksi päiväksi vyöhykkeelle 5, joka alkaa Kutusuvannon yläpuolelta. Junamatkan meno oli Pasila-Rovaniemi ja paluu Rovaniemi -Turku. Matkaan lähdettiin 30.7 klo 19.53. Kun auto oli lastattu, lähtöä juhlistettiin parilla pitkällä kauppakeskus Triplassa. Rovaniemeltä lähdettiin kohti Angelia joskus kahdeksan maissa. Ivalossa otettiin tankki täyteen, se riittäisi Rovaniemelle asti. Viimeinen ateria syötiin Hotelli Inarissa. Loppumatka Angeliin kulkee lähes asumattomassa erämaassa. Viimeinen pätkä mustaa tietä vähän jännitti, kun alla oli perus Kia Ceed. Suurelta osin tie oli ihan reippaasti ajettavaa, mutta välillä sai mennä kieli keskellä suuta kivenjärkäleitä kierrellen. Yhdessä kohtaa, kun mentiin aika reippaasti, tien keskiharjanne raapaisi vähän pohjaa. Sen jälkeen otettiin vähän varovaisemmin. Viimeinen mäki näytti sen verran pelottavalta, että jätettiin auto tien varren levennykseen vähän ennen päätepistettä.

Ensimmäinen päivä

Auto hyvästeltiin varttia yli neljän. Alkuun talsittiin tietä pitkin ja yritettiin löytää oikealle erkaneva polku tai mönkijän ura. Jostain syystä sellaista ei vaan löytynyt. Lähdettiin tieltä metsään niiltä main, mistä polun olisi kartan mukaan pitänyt alkaa. Jonkinlainen polun tapainen yhytettiin vasta ensimmäiselle purolle tultaessa. Puro oli juuri ja juuri niin leveä ettei ylitse uskaltanut hypätä ja niin syvä, että saapaat piti riisua. Puron yli viriteltyä koivunrunkoakaan pitkin ei uskaltanut lähteä tasapainoilemaan. Vesi oli kirkasta ja hyvän makuista. Puron jälkeen mentiin joen vartta seurailevaa polkua pitkin. Välillä piti kaivaa kamera esiin, kun näkyi niin komeita koskia, että kalastuskärpänen pääsi puraisemaan. Vaan meidän lupa-alue alkoi vasta Kutusuvannon yläpuolelta. Seuraavakin pikku puro, Vaskojängän joki, oli liian leveä ja syvä ylitettäväksi saappaat jalassa. Kartassa polku loppu ennen puroa, mutta maastossa se jatkui edelleen. Puron suusta ylävirtaan oli taas pitkä pätkä koskea ja sen rannalla ahkeraan käytetty leiripaikka. Suunniteltiin, että siinä voisi yöpyä viimeisen yön, niin ehtisi autolle ajoissa. Matka jatkui jokea seurailevaa polkua pitkin. Aina välillä polku teki pienen koukkauksen rantaan ja sieltä löytyi yleensä jonkinlainen leiripaikka. Yhdessä näistä oli puutikuilla naulittu petäjän kylkeen pari isoa harrin purjetta. Rannalla oli polkuja kalapaikoille. Leiri oli jätetty harvinaisen siistiksi, ei muovia, peltiä eikä lasia. Pari kilometriä ylävirtaan löytyi lähes täydellinen leiripaikka, ylhäällä tasaista kangasta, pari metriä alempana hylly, jossa oli valmis nuotipaikka ja alhaalla kuohui koski. Ensimmäiseksi keitettiin kahvit ja tehtiin pari kahviplöröä. Teltta pystytettiin tasaiselle kankaalle. Nuotiopaikan viereen oli jätetty puupino, sahalla pätkittyjä kelon oksia. Kiitollisina ruvettiin virittelemään nuotiota, johon sitten käytäisiin hakemassa kalat, kun hiillos olisi valmis. Edelliset päivät olivat olleet ilmeisesti aika sateisia, kun kelon oksat eivät meinanneet millään syttyä, ei vaikka hakattiin tervaksen lastuja sytykkeeksi. Ehkä se oli paha enne, kun sitä kalaakaan ei tullut syötäväksi. Uistimella tuli jänkäkoira ja perholla paljon alamittaisia harreja ja tammukoita.

Toinen päivä

Lähtö venyi yli puolen päivän, kun ei malttanut mennä ajoissa nukkumaan. Lähdettiin seurailemaan jokea ylävirtaan. Vaskojoen kämppä olisi runsaan kahden kilsan päässä vastarannalla. Kämpän kohdalle laskee Látnjoaijohka komeana koskena mutta kämpästä ei näy mitään merkkejä Vaskojoelle. Suunnittelimme menevämme kämpälle saunomaan paluumatkalla, mutta vettä näyttää virtaavan niin paljon, että siitä tulisi uintireissu. Seuraava maamerkki on Postijoen suu, jossa käytiin 2014. Käytiin kurkkaamassa miltä se näyttää vastarannalta. Postijoen suulla erkaannuttiin Vaskojoesta ja suunnistettiin suoraan kohti Siikajärveltä pohjoispäätä, jossa syötiin päivän ateria. Siikajärven yläpuolella Vaskojoen töyrään muuttuivat kivikkoisemmiksi ja joki virtasi syvällä rotkon pohjalla. Alkuperäisenä suunnitelmana oli tehdä seuraava leiri joen varteen sellaiseen paikkaan, josta voisi samana tai seuraavana päivänä käydä huiputtamassa jonkun rajan pinnassa olevan aivin. Ajateltiin mennä poroaidalle ja siitä sitten todennäköistä huoltoreittinä toimivaa mönkkäriuraa pitkin tunturiin. Siinä oli kuitenkin pari niin pahan näköistä suopätkää, ettei lähdetty riskeeraamaan. Päätettiinkin sen sijaan mennä yöksi Kartsajärvelle ja sieltä seuraavana päivänä huiputtamaan Lauravaara. Onhan se toki matalampi kuin Kietsimävaarojen huiput, mutta kyllä sieltäkin pääsee kurkistamaan Norjan puolelle. Jaksaminen vähän arvelutti, kun takana oli jo normaali päivämatka ja edessä olisi monta kilometriä omia polkuja, josta suuri osa suota tai soistuvaa maata. Päätettiin, että Palluumatkalla Kartsajärveltä leiriydytään Vaskojoen varteen, vähän ylävirtaan tältä näköalapaikalta. Suunnitelman toteutuminen vaatisi Paskajoen ylitystä. Päätettiin käydä tsekkaamassa mainittu uoma ennen suotaipaleelle lähtöä. Vähän matkaa käveltyämme törmäsimme yllättäen mönkkäriuraan, joka näytti vievän Paskajoelle. Uran päästä, Paskajoen penkalta löytyi hyväkuntoinen lukittu kämppä, joka on nimikyltin mukaan paskaojan kämppä. Tätä kämppää, niinkuin sitäkään, joka on siikajärven pohjoispäässä, ei ole merkitty Karttakeskuksen topokarttaan vuodelta 2022. Todettiin, että Paskaojan vesi on nimensä mukaisesti melko ruskeaa ja se on ylitettävissä kämpän kohdalta. Kartsajärveä kohti lähdettiin summittaisella kompassisuunnalla ja puuttomien soiden reunoja tähyillen. Alkumatkasta maaston helppokulkuisuus jopa yllätti. Kun voimat pikkuhiljaa väheni, alkoi maastokin tuntumaan raskaammalta. Aika pitkät pätkät kahlattiin polvenkorkuisessa varvikossa. Lopussa mentiin helpomman maapohjan perässä melkein kilometri oikealle. Kun se viimeinen kilometri oli talsittu, olin niin poikki, että olisin lyönyt teltan pystyyn siihen etelärannan möykkymaahan ja käynyt nukkumaan. Juho oli kuitenkin sinnikäs ja kävi tsekkaamassa pohjoisrannan maastot. Sieltä löytyikin oivallinen teltan paikka ja nuotiopaikkakin oli valmiina. Sitten vaan lämmintä päälle ja iltaa istumaan. Kun yöstäkin kehkeytyi tyyni, hiljaisuus ja rauha oli käsin kosketeltavaa. Joitain pieniä kaloja tuikki siellä täällä, mutta kalastamiseen ei jaksanut ryhtyä.

Kolmas päivä

Aamupalan jälkeen pakattiin päiväreppuun kaikennäköistä tärkeää, kuten suklaata, konjakkia, tupakkaa ja sadeasut. Tietysti myös puhelimet otettiin mukaan siltä varalta, että huipulla olisi kenttää. Nousua olisi vain 150 m ja matkaa kolme kilsaa suuntaansa. Taas lähdettiin kompassisuunnalla tavoittelemaan reittiä edessä olevien soiden välistä. Loppunousu pisti vähän puuskuttamaan, vaikkei ollut edes rinkkoja matkassa. Tultiin ensin väärälle huipulle, jossa ei ollut kivikasaa. Vaatimaton kivikasa löytyi parinsadan metrin päästä toiselta huipulta, joka on kartan mukaan alle 5 m korkeampi. Sää oli valokuvauksen kannalta erinomainen, poutapilvinen ja melko selkeä. Huipulla pyörittiin runsas tunti, naukkailtiin konjakkia, maiskuteltiin suklaata ja otettiin kuvia kaikkiin ilmansuuntiin. Koska kenttää oli, läheteltiin someen kuvia hyväkuntoisista ja reippaista retkeilijöistä. Osa kuvista otettiin puhelimella ja osa kameralla. Maisemakuvissa huomaa miten paljon parempia kuvia saa 10 MB:n kameralla verrattuna 48 MB:n puhelinkuviin. Lähikuvissa eroa ei juurikaan huomaa. Ainoa kuva Kartsajärvestä tuli otettua vastavaloon ja on vähän mustavalkoinen. Taustalla näkyy Lemmenjoen tuntureita. Paskajängän Tammukkalammessa tammukat saavat olla ihan rauhassa. Jos aikaa olisi ja Kiestimäjoessa saisi kalastaa, voisi kulkea näitä vaaroja pitkin Kiestimäjärville asti. Lauravaaran takana virtaa Kiestimäjoki pari sataa metriä alempana. Koilliseen päin horisontissa pitäisi näkyä Muotkatuntureita. Luoteessa näkyvien järvien takana virtaa Inarinjoki, johon Kietsimäjoki laskee vähän alempana rajan pinnassa. Sitten takaisin Kartsajärvelle ja leirin purku. Päivä olikin jo pitkällä, kun päästiin lähtemään kohti seuraavaa leiriä. Pari tuntia siinä vierähti paskaojan kämpälle, vaikka matka oli vaan runsas neljä kilsaa linnuntietä. Paskaojan ylityspaikka kämpän kodalla oli sikäli pelottava, että siitä alkoi jyrkkä pudotus, jossa törrötti teräviä kivenlohkareita, mutta ylitys sujui ilman kommelluksia saappaat jalassa. Käveltiin vähän matkaa Vaskua ylävirtaan ja löydettiin jyrkänteiden välistä paikka, josta pääsi rantaan. Vähän aikaa tuntui siltä, että täältä ei löydy yhtään teltan kokoista tasaista plänttiä. Tasan yksi teltanpaikka löytyi ja näytti vähän siltä, että siinä oli ennenkin ollut teltta, koska vierestä löytyi myös paikka, jossa joku oli joskus pitänyt nuotiota. Ranta oli aikamoista louhikkoa. Tarkkaan sai katsoa ettei jalka hulahtanut reittä myöten ruohikon keskellä vaanivaan koloon. Kalastuksen kannalta näytti lupaavalta, oli tummaa suvantoa ja koskipaikkoja. Ei kuitenkaan tullut kuin pari nippa nappa mittaharria, vaikka aika tovi kalasteltiin. Nuotiopaikalla oli hyvät luonnon muovaamat istuimet eikä tuulikaan tuonut savua silmille.

Neljäs päivä

Aamulla ei pidetty kiirettä lähdön kanssa. Tästä eteenpäin olisi paluuta osittain samoja jälkiä, kun tullessa. Ei kuitenkaan ollut tarkoitus leiriytyä samoissa paikoissa. Joen penkat täällä ylempänä näyttivät aika kivikkoisilta ja möykkyisiltä. Niinpä päätettiin katsoa miltä Saarisuvannon yläpuolella olevan järven ranta näyttää. Siitä olisi lyhyt matka koskelle kalaan. Eikä ollenkaan huono valinta. Kuiva kangas jatkui rantaan asti ja järvi oli kirkasvetinen ja heti rannasta aika syvä. Kun aurinkokin näyttäyi, pulahdettiin heti uimaan. Sen jälkeen olo oli kuin ihmisellä. Teltalle löytyi paikka vähän ylempää rantatöyrään päältä. Valmista nuotiopaikkaa ei ollut, mutta pienen etsinnän jälkeen löytyi sopiva kivenkolo ja kaatunut kelo istuimeksi siihen viereen. Ilta alkoi jo hiukan hämärtää, kun päästiin joen rantaan kalaan. Ensin kalasteltiin vähän puron suussa ilman suurempaa menestystä. Siitä uistinkalastaja lähti alavirtaan saarisuvannon rantaan ja kuten arvata saattaa jänkäkoira sieltä hyökkäsi lippaan. Tuli myös komea ahven. Perhokalastaja siirtyi kosken rantaa ylävirtaan. Siinä oli yksi hyvä monttu, josta nousi muutama alamittainen. Sitten kosken niskalle. Kivikkoa pitkin pääsi pomppimaan keskelle virtaa. Heittelin siinä päikkäripinturia ylävirtaan vastarannalla olevaan peiliin. Se kellui peilissä nätisti, lähes paikoillaan, muutaman sekunnin ennenkuin virran mukaansa tempaama heittosiima veti sen kuohuihin. Tätä toistelin lukuisia kertoja. Viimeisellä heitolla katse vähän herpaantui ja kadotin perhon näkyvistä, vaikka sen olisi pitänyt vielä kellua peilissä. Nykäisin siimaa saadakseni perhon näkyviin. Siellä tuntuikin jotain aika painavaa. Pian ilmestyi näkyviin hemmetinmoinen purje, joka syöksyili vuoroin oikealle vuoroin vasemmalle. Ei onneksi rynnännyt kovaan koskeen. Jos tämä saataisiin ylös olisi tiedossa mässäilyä iltanuotiolla. Pintaperhon ohutlankainen väkäsetön koukku, vitosen vapa, 4X peruke ja haavin puuttuminen nostivat esiin pessimistisen ajatukset lopputulemasta. Vaan kuin ihmeen kaupalla sain sen lopulta liu'utettua laakean vedenalaisen kiven päälle ja koura niskaan. Tuli varmaan puristettua niin paljon, että tappaminenkin oli enää vaan muodollisuus. Mittaa kaunokaisella oli 50 cm. Se oli siinä. Tässä vaiheessa vasta tiesin, että se oli illan viimeinen heitto, nyt tulille. Huutelin pari kertaa Juhoa, mutta en kuullut vastausta. Siitä ryntäsin leiriä kohti jonkinlaisessa transsitilassa. Juho oli kyllä kuullut huutoni ja vastannutkin, mutta olin jo kaukana, kun hän tuli katsomaan mikä hätänä. Olisin vähän malttanut, niin olisi saatu kuva paikan päällä. Kala ei mahtunut halsteriin kuin fileinä. Ihmeen paljon ne fileet kutistuivat pituussuunnassa nuotion loimussa, mutta kyllä riitti syötävää yhden illan tarpeisiin. Parasta herkkua on paksu kerros rasvaista kalaa näkkärin päällä ja vähän sitruunapippuria mausteeksi. Siinä meni iltaa istuessa pikkutunneille. Toinen file valmistui yhden maissa ja sen jälkeen syötiin vielä aika tovi. Täytyy tunnustaa, että ahvena, joka oli otettu saaliiksi ennen harjusta, ei enää uponnut. Uhrasimme sen luonnolle ja veimme avoimeen paikkaan odottamaan ottajaansa.

Viides päivä

Edellinen päivä ja osa yötäkin oli selkeästi reissun huipennus. Oli puhdistautuminen, vähän isompi lohikala iltapalaksi hienolla paikalla, jossa ei polttopuita tarvinnut kaukaa hakea. Sääkin suosi, ei sadetta, tuulta tai itikoita haitaksi asti. Aamulla kuitenkin oli ilmassa sen verran sateen uhkaa, että lähdettiin liikkeelle sadelahkeissa ja rinkat sateelta suojattuna. Se oli hyvä veto, sillä jossain vaiheessa alkoi melko yllättäen satamaan. Takin vetää aika nopeasti päälle, kun ei tarvitse riisua saappaita. Seuraavan leirin pitää olla aika lähellä tietä, jotta ehditään ennen viittä lastaamaan autoa junaan. Se tietää vähemmän neitseellistä maastoa. Oltiin jo oikeastaan päätetty, että mennään Kutusuvannon alapuolelle siihen paljon nähneeseen leiripaikkaan, joka bongattiin jo tulomatkalla. Pysähdyttiin syömään ensimmäisen yön leiripaikalle. Loppumatka mentiin polkua pitkin aika haipakkaa, vaikka mihinkään ei ollut kiirettä. Kalastukseen ei tervinnut varata aikaa, koska suunniteltu leiripaikka oli lupa-alueen ulkopuolella. Kun tultiin perille, piti ensin vähän siivota nuotiopaikan ympäristöä. Onneksi paikalta löytyi iso jätesäkki, johon pakattiin ylimääräinen törky yhteen paikkaan odottamaan seuraavaa kulkijaa. Se ei jaksa enää edes ihmetyttää, että aina löytyy joku, joka ei katso asiakseen viedä omia roskiaan pois. Vaikkei tullessa satanut, sää näytti sen verran oikukkaalta, että päätettiin heti ensi töiksemme pystyttää teltta. Se olikin hyvä päätös, sillä kohta satoi ihan kunnolla. Oltiin juuri saatu nuotio alulle, kun taivaat aukenivat. Omilla kehoillamme nuotiota suojaten saatiin kuitenkin pidettyä tulta yllä. Kovat kahvit nautittiin vähän myöhemmin nuotion ääressä tihkusateessa. Nuotiopuiden hakeminen tällaisessa paljon käytetyssä leiripaikassa on oma lukunsa. Maassa oli runsaasti keloja pitkin poikin, mutta sellaisia oksia tai kantoja, joita saa ilman sahaa mukaansa, piti hakea melko kaukaa. Olipa joku yrittänyt kaataa kirveellä nuotiopaikan vieressä olevan hienon pystykelon, mutta yritys oli jäänyt keskeneräiseksi. Siinä se kökötti sen näköisenä, että koska romhtaa jonkun niskaan. Nukkumaan päästiin jo puolen yön maissa.

Kuudes päivä

Noustiin ylös jo kahdeksan maissa. Laskettiin, että pitäisi olla yhdentoista maissa autolla, jos haluaa ehtiä kahville matkan varrella. Viimeiset aamutoimet ja sitten kohti autoa. Tätä viimeistä leiriä ei jäänyt ikävä. Tullessa joudutiin riisumaan saappaat kahdessa purossa, mutta nyt poistuessa löydettiin toisesta purosta yli hypättävä paikka, kun oli vähän kiirekin. Autolle saavuttiin myöhässä, vasta varttia vaille yksitoista. Se tiesi sitä, että kahvilla poikkeaminen saattaisi jäädä väliin. Kiireestä huolimatta ehdittiin kuitenkin nauttimaan jotain, mitä ei erämaahan kanneta. Poikettiin vielä Sodankylän Nesteellä kahvilla ja silti ehdittiin junaan

Hyvä reissu, vaikka olikin vähän edestakaisin samoja jälkiä. Sadetta ei saatu paljoakaan eikä itikatkaan kiusanneet erityisesti. Näin lyhyelle reissulle riitti yksi kunnon mässäilyilta. Yhtään ihmistä ei nähty, vaikka nuotiopaikkojen määrästä päätellen alueella retkeillään säännöllisesti. Nuotiopaikat olivat sitä viimeistä lukuunottamatta yllättävän siistejä.