Kaldoaivi 2020

Aloitus

Matkaan lähdettiin, vaihteeksi heinäkuun puolella 15.7.2020, autojunalla Turusta tai Tampereelta Rovaniemelle. Siitä matka jatkui autolla Pulmankijärven päässä olevalle parkkipaikalle. Oli tarkoitus kierrellä lähiseutuja Pulmankijoen molemmin puolin. Lyhyitä päivämatkoja ja paljon kalastusta. Oli ostettu oikein erämaalupa, joka oikeuttaa myös virtavesissä kalastamisen.

Ensimmäinen päivä

Autolle jätettiin jäähyväiset viiden maissa. Ensimmäinen kohde oli Mivttejohkan porokämppä rajan pinnassa. Sinne pääsee helposti Sevettijärvi-Pulmanki-reittiä pitkin. Tosin heti alkuun on pari kilometriä sen verran jyrkkää nousua ettei kylmä pääse yllättämään. Itikkaa piisasi sen verran, että kävellessäkin tuli pidettyä verkkoa naaman ympärillä. Suunnistustaidot eivät joutuneet koetukselle, kun oli vahva polku ja vielä varmistuksena poroaita. Tunnin kävelyn jälkeen polku ylitti ensimmäisen juomavettä kuljettavan puron. Hyvältä maistui tunturipuron vesi, vaikka virtasi suon keskellä. Hiki virtasi ja ilmassa oli vähän ukkosen haudetta, taisi pari kertaa jyrähdelläkin. Edellämme kulki nuori pariskunta. Saapuessamme kämpälle he kertoivat jatkavansa matkaa Norjan puolelle. En usko, että saapumisemme pilasi heidän suunnitelmiaan viettää kämppäyö. Kurkistus kämppään teki heti selväksi, että nukutaan teltassa. Seinissä ja katossa oli kyllä ihan siistit paneelit, mutta eteisen törkyisyys oli luotaan työntävää. Kamiinakaan ei ollut kovin hehkeässä kunnossa. Huusi veteli viimeisiään. Sadetta saatiin niskaan vasta teltan pystytyksen jälkeen. Sateen pitämiseen kämppä oli kyllä ihan paikallaan. Sateen jälkeen koitettiin vähän kalaa kämpän takana virtaavasta Mivttejohkasta. Joki tuli rajan yli koskena ja rauhoittui kämpän kohdalla suvannoksi, jota jatkui toista sataa metriä. Melko syvä suvanto näytti potentiaaliselta kalapaikalta, mutta arvatenkin suositun reitin taukopaikka on antanut parhaat saaliit jo aikoja sitten. No, pakko oli kuitenkin kokeilla. Ei siinä kauaa viitsinyt kiusata vaaksan mittaisia tammukoita, joita näytti riittävän. Jäi aikaa harrastaa vähän luontokuvaustakin. Illan viilentyessä maisema peittyi aavemaiseen sumuun.

Toinen päivä

Liikkeelle päästiin meidän mittapuun mukaan ihan hyvissä ajoin. Aamutoimitukseen kuului vierailu viimesiään vetelevässä huusissa. Vähän pelotti, mutta ei romahtanut vielä. Sää oli ihan kohdillaan. Tarkoitus oli huiputtaa Cuomasvarri ja käydä katsomassa sen juurella olevaa autiotupaa. Sitten jatkaa matkaa jonkun sopivan vesistön ääreen. Jatkettiin tutulla retkeilyreitillä, joka kulkee autiotuvan kautta. Mivttecohkkan rinteellä avautui niin upea näkymä, että oli pysähdyttävä ihailemaan. Vähän ennen tupaa jätettiin rinkat riteeseen ja suunnattin kevyin varustein kohti huippua. Sieltä löytyi komea kivikasa ja romahtanut kolmiomittaustorni. Paluumatkalla rinkoille käytiin tuvalla. Siisti ja hyväkuntoinen tupa. Otettiin matkaan yksi kolmesta suolasirottimesta eikä jätetty mitään tilalle. Pihapiirissä oli monen näköistä tönöä. Näyttäisi, että kompostista puskee herukkaa, voisiko olla mahdollista noin karuissa olosuhteissa. Yksi tila vähän ihmetytti, mikä lienee varasto, kun ei se ihan puuvajaltakaan näytä. Nuotiopaikka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Eipä kai näillä melko puuttomien seutujen tuvilla edes suositella puun polttoa ulkotiloissa. Ei sitten viitsittykään edetä kovin pitkälle tuvalta, vaan jäätiin saman järven eli Vuolimus Cuomasjavrin rannalle, josta oli tupakirjan mukaan tullut hyviä kalansaaliita. Kahden järven välinen kannas oli seudulle tyypillistä kummitusmetsää. Jos kalaa olisi tullut, kuivaneista koivunrungoista olisi saanut helpolla hyvän nuotion aikaan, vaan ei tullut kalan kalaa.

Kolmas päivä

Aina vaan paranee, päästiin liikkeelle jo ennen puolta päivää. Tarkoitus olisi kalastella Skihpajavrista lähtevää vesistöä. Suunta kohti Cuomasjohkan kolmatta lompoloa, jonka jälkeen joki ei kulje enää suon keskellä. Siitä eteenpäin seurailtiin jokea viimeiselle lompololle. Viimeinen pätkä, varsinkin sen niska näytti sen verran houkuttelevalta, että kasattiin kalavehkeet. Mitää ei kuitenkaan käynyt pyydykseen, ei edes jänkäkoiraa, joka olisi hyvin voinut lymyillä järven puolen heinikossa. Vaikka oli tultu varsin lyhyt matka, oltiin taas ihan uusissa maisemissa ja ruvettiin katselemaan mahdollista teltan paikkaa. Näytti aika lohduttomalta, kun tavoitteena oli tasainen teltan paikka veden äärellä. Lisäksi oli kuuma ja itikat kiusasivat. Jatkettiin kohti järveä ja mietittiin minkähänlainen möykkymaa ja ruovikkoranta siellä odottaa. Vaan sielläpä odottikin tasainen tanner ja nopeasti syvenevä siisti ranta. Kun vielä tuuli puhalsi järveltä ja ajoi itikat tiehensä, päätettiin jäädä siihen. Teltan alle löytyi tasaista ja nuotiopaikkakin oli valmiina. Leiripaikan rannasta tuli koneongella ahvenia, joista yksi oli saappaan mittainen. Joen loppuliuku vaikutti hyvältä perhostelupaikalta, mutta ei ollut harri napostelemassa virran mukanaan tuomia herkkupaloja. Kanukkaa oli täälläkin rannat valkoisenaan. Illan suussa alkoi kerääntymään tummia pilviä eteläiselle taivaalle ja ukkonenkin vähän jyrähteli. Rintama meni onneksi ohi ja hetken päästä maisema näytti ihan toiselta.

Neljäs päivä

Aamulla ei ollut mitään kiirettä, koska illalla oli tarkoitus kalstella Skihpajohkaa. Lähtöä tehtiin vasta puoli kahden maissa. Ilma oli sen verran hautova, että matkalla uitettiin paidat purossa ja puettiin märkänä päälle. Sopiva uusi leiripaikka löydettiin noin kolmen kilometrin päästä, ei kovin kaukaa, mutta ihan eri maisemista. Kosken rannalta pienen nyppylän päältä löytyi teltan kokoinen pläntti tasamaata. Ennen kalaan lähtöä sai jännittää saammeko ukonilman vai peräti trompin kimppuumme. Mitään kummempaa ei tapahtunut. Pikkuhiljaa taivas vaaleni ja jätti hienoisen sateen uhan leijumaan. Kalaa koitettiin lipalla ja perholla leirin yläpuolelta ja alapuolelta. Ainoa saalis oli leirin kohdalta saatu pieni jänkäkoira. Lieneekö hautova ilma ja liian aikaisin suoritettu kalastus syynä. Hienoista kalpaikoista ei ainakaan ollut puutetta.

Viides päivä

Edellisen päivän kokemusten perusteella alkoi tuntua siltä, että tällä reissulla luonto ei uhraa meille yhtään itikansyöjää, ei puna- eikä valkolihaista. Parempi käyttää aika kävelyyn ja maisemien ihailuun. Kamera ei petä, kuvan saa aina, senkun vaan painaa nappia. Lähdemme tavoittelemaan Mattit Roavvevarrin huippua. Päätettiin tankata ennen kiipustelua tunturilammen rannalla. Kyllä kannatti kiipustella - tuolla on Pulmankijärvi ja tuolla Cuomasvarri... Maisematuokion jälkeen matka jatkui etelään päin. Jossain vaiheessa on tarkoitus ylittää Moresveaijohka, tänään tai huomenna. Päivä oli edellistä lämpimämpi. Kun tulimme rinnettä alas, paarma tai pari kierteli koko ajan ympärillä kytäten tilaisuutta iskeä, muutaman kerran onnistuikin purasemaan. Kun tulimme Ravimus Ruossavarrin juurella olevan pienen järven rantaan, oli niin veltto olo, että päätettiin pitää tauko ja käydä vähän vilvoittelemassa. Uinnin jälkeen olo oli niin auvoinen, ettei huvittanut yhtään kiskoa enää rinkkaa selkään. Hyvin voidaan leiriytyä tällaisen lammikon rantaan, kun kala ei kuitenkaan syö paremmillakaan apajilla. Teltalle löytyi ihan hyvä paikka ja nuotiotakin oli joku polttanut siinä jo ennen meitä. Keräiltiin vähän nuotiopuita, kuivia koivun oksia löytyi jonkin verran, ja keiteltiin kahvia. Siinä illan hämärtyessä alkoi lammikossa näkymään vähän isompiakin tuikkeja. Kahvin jälkeen kalavehkeet kasaan ja onnea koittamaan. Perho ei ylettynyt ihan tuikkien sekaan ja mahdollisesti yritettiin liian suurella perholla, kun kalat kiertelivät pinnan tuntumassa, vaikka mitään siivekkäitä ei näkynyt. Lipalla sen sijaan sai houkuteltua useammankin kalan iskemään. Aika pienessä ajassa saatiin kaksi mukavan kokoista taimenta rannalle. Siinä olikin riittävästi syömistä yhdelle illalle. Itikoista ei ollut pulaa tässäkään leirissä.

Kuudes päivä

Aamu valkeni aurinkoisena. Ajateltiin siirtyä pieni matka verestämään muistoja Bajit Geatkejavrille. Tällä kertaa vastakkaiselle rannalle kuin viimeksi 2008. Pohjoisesta pistävän niemen itärannalta löytyi mukava leiripaikka. Teltalle löytyi paikka ihan rannan tuntumasta. Tälmä ranta oli niin neitseellinen, että jouduttiin kasvattamaan erämaata pilaavien vanhojen nuotiopaikkojen määrää yhdellä. Kun päivämatka oli tosi lyhyt, jäi runsaasti aikaa tutkia ympäristöä. Koottiin kalavehkeet ja lähdettiin kiertämään järveä. Heti alkajaisiksi saatiin pari tammukkaa järven pohjoispäästä, joka oli varsin jyrkkärantainen. Aika pian alkoi ukkonen jyrähtelemään, mutta mitä siitä, olihan meillä kuoripuvut yllä. Päästyämme järven itäpuolelle alkoi paukuttelemaan melko tiheään ja aika lähelle, niin että vähän hirvitti edetä tasaista ja lähes puutonta rantaa. Ei siinä oikein muutakaan keksinyt tehdä, kun sadekin yltyi kunnon ukkoskuuroksi. Pongattiin aikaisempi leiripaikkamme etelään pistävän pitkän lahden päästä. Sieltä löytyi sama vanha heteka, jonka alle oli varastoitu naamioverkkoja. Sade vaan oli senverran kovaa, ettei yritettykään ottaa kuvia. Matkan jatkuessa ukkonen loittoni ja sadekin taukosi ennen kuin päästiin takaisin leiriin. Kuivista mittarituhon tappamista koivuista löytyi sateen jälkeenkin riittävän kuivia oksia nuotioon. Kalansaalis jäi vaatimattomaksi mutta vähän kuitenkin maukasta iltapalaa ja tekosyy nuotion sytyttämiselle. Yötä vasten järvi heittäytyi peilityyneksi ja rannoilta nousi usvaa. Sitä kelpasi katsella ennen nukkumaan menoa.

Seitsemäs päivä

Taas meni lähtö yli puolen päivän. Taivas oli pilvessä, mutta poutainen. Tänään olisi vielä tarkoitus pysytellä Pulmankijoen itäpuolella. Otettiin suunta lounaaseen, niin että vähitellen lähestyttäisiin jokea ja katsottaisiin leiripaikka sellaisen matkan päästä, että illalla voisi käydä joella vähän kalassa. Vanhasta kokemuksesta muistettiin, että ihan Pulmankijoen penkalta täältä ylempää on turha etsiä mukavaa leiripaikkaa. Siinä sitten törmättiin puroon nimeltään Gavruljohka. Ylängöltä kohisten laskeva kirkasvetinen puro takaisi hyvän juomaveden saannin vähän kauempana Pulmankijoesta. Teltalle löytyi hyvä paikka muutama kymmenen metriä purosta ja muutama sata metriä Pulmankijoesta. Siinä laitettiin sapuskat ja viriteltiin kalavehkeet. Ensin kokeiltiin onneamme viereisistä järvistä, mutta siellä näytti olevan jänkäkoiran valtakuntaa. Vähän valokuvailtiin ympäristöä ja illemmalla käytiin Pulmankijoella, mutta sieltä tuli vain pieniä tammukoita, jotka jätettiin kasvamaan. Hyvä oli ettei saatu mitään särvintä. Kun tultiin teltalle, ruvettiin laittautumaan yöpuulle, kun ei ollut mitään tarvetta sytytellä nuotiotakaan. Siellä notkossa ei huomattu lähestyvää sadetta, joka yllätti samantien, kun päästiin telttaan. Ajateltiin, että olis aika paska fiilis halstrata kalaa kaatosateessa.

Kahdeksas päivä

Aamuun mennessä sade oli tauonnut. Oli hyvä kävelyilma, vähän harmaa, mutta poutainen. Tänään olisi tarkoitus patikoida vähän pidemmälle. Ensin Pulmankijoen ylitys ja sitten ylängölle kohti Urroaivia, jonka juurella oli vanhastaan tuttu Akkasjohjavri. Matkalla päästiin heittelemään lumipalloja, kun Pulmankijoelta ylängölle nousevaan rinteeseen oli säästynyt pieni pläntti menneen talven lumia. Siitä jatkettiin melko suoraviivaisesti kohti paikallisen monsterin vasemmanpuoleista huippua, Urroaivia. Kahden ja puolen tunnin kuluttua saavuttiin Akkasjohjavrille, jos saatiin edellisellä reissulla pari kivan kokoista taimenta. Järveen pistää koillisesta niemi, jossa törröttää hauskannäköinen kivipaasi, ikäänkuin joku vanha uhrikivi. Järvestä löytyy myös biitsi, josta tuskin on kovin suurta iloa auringopalvojille. Jos on lämmintä ja tyyntä, on todennäköisesti itikkaa ihan riittämiin. Uhrikivellä tankattiin sapuskaa tulevaa nousua silmällä pitäen. Urroaiville on sadan metrin nousu, välillä aika jyrkkääkin rinnettä. Sieltä sitten käpysteltiin melkein tasaista Galddoaiville, josta aukeaa näkymä Vuopme-Galddojavrille. Näppejä kihelmöi päästä testaamaan onko järvi edelleen yhtä kalaisa kuin edellisellä reissulla. Myös pohjoisrannalla olleen lukitun kammin kunto kiinnostaa. Huipulla vähän sometetaan ja nautitaan tilkkaset konjakkia. Lompsimme järvelle kohtuullisen jyrkkää, mutta kuitenkin helppokulkuista rinnettä pitkin. Alhaalla selviää, että kammi on edelleen paikallaan eikä ole enää lukittu. Näyttää siltä, että joku on mennyt sisään rikkomalla saranat. Sisällä näyttää aika siistiltä verrattuna siihen mitä pihapiirissä lojuu. Tähän on ilmeisesti perustettu jonkinlainen tukikohta talvikäyttöön. Vanerisia teltanpohjia ja ruostuvia tulisijoja lojuu sään armoilla. Teltta pystytetään vanhaan paikkaan, vähän kauemmaksi ryönästä ja vanha nuotiopaikkakin löytyy sammalen seasta.

Yhdeksäs päivä

Päivä alkaa pilvisenä mutta poutaisena. Vähän puolenpäivän jälkeen lähdetään lompsimaan järven länsirantaa pohjoiseen. Alkajaisiksi palautetaan lainatut tuolit kammin seinustalle. Tuoli se vaan on aika ylellinen varuste erämaassa, kun aika harvoin löytyy sellainen nuotiopaikka, jossa voi istuskella tuulen yläpuolella nuotion ääressä ja nojailla selkänojaan. Järven pohjoispäästä otetaan suunta koilliseen, niin että lähestytään pikkuhiljaa Galddojohkaa. Maasto on helppokulkuista ja loivasti laskevaa. Se tietää vauhdikasta menoa. Välillä on kuitenkin pakko pysähtyä kuvaamaan. Tuolla taitaa näkyä Roavvevarrit ja Luossavarri Galddojohka tarjosi niin hienoa ja monenlaista näkymää, että kuvia tuli otettua vähän enemmän kuin tarpeeksi. Yhdessä kohtaa joki melkein katosi kivikon sekaan. Kaiken kruunasi hieno putous vähän ennen kuin Askkasjohkaksi muuttunut Galddojohka laski vetensä Pulmankijokeen. Tämä putous antoi selityksen sille, että Vuopme Galddojavrista ei ole noussut ensimmäistäkään jänkäkoiraa, ei edes uistimella. Tuosta ei uskoisi hauen, eikä monen muunkaan kalan nousevan. Leiri pystytettiin vähän viimeisen jyrkän laskun yläpuolelle. Se on jäänyt mieleen, että telttaa pystytettäessä hyökkäsi hirveä polttiaisparvi kimppuun, mutta muuten tultiin itikoitten kanssa melko hyvin toimeen. Teltan pystytyksen jälkeen kalasteltiin samalla kun ihasteltiin vuolasta virtaa, mutta saatiin vain pieniä tammukoita, jotka päästettiin kasvamaan. Harmi, sillä olosuhteet mässäilyyn olivat muuten kohdillaan. Polttopuitakin löytyi ihan tervasta myöten.

Kymmenes päivä

Aamu aukeni puolipilvisenä. Tavoitteena vanha tuttu leiripaikka Luossajohkan penkereellä. Ainoa suurempi haaste oli Pulmankijoen ylitys. Ainakin Askkasjohkan suulla, jossa käytiin illalla, olisi ylittäminen mennyt uintihommiksi. Pitää etsiä alempaa vähän vuolaampi leveä kohta. Se vaan huolestutti, että vähän alavirtaan Moresveaijohkan vedet laskevat Pulmankijokeen ja vettä on vielä enemmän. Yhytettiin joki niillä paikkeilla, missä jyrkkä hiekkapenkkainen kanjoni alkaa. Siellä pojalla joki virtasi leveänä ja matalahkona. Ei tarvinnut kahlata kuin enimmillään polven korkuisessa vedessä. Vielä olisi edessä muutaman kymmenen metrin kiipeäminen penkereelle ja siitä parisen kilometriä Luossajohkalle, vähän putouksen alapuolelle. Vanha leiripaikka oli säilynyt entisellään. Nuotiopaikkaakaan ei ollut kukaan sotkenut pakkausmateriaaleilla. Pieni penger, jossa on tuulen suojaa, tasainen teltan paikka ja jyrkkä reunus johon voi nojata nuotiolla istuskellessaan, varsinainen lepotuoli. Käytiin illemmalla ihmettelemässä kartassa mainittua "putousta". Ihmetystä herätti lähinnä se oliko joen vuolain koski todella nähtävyydeksi mainittu putous. Ainakin tämä hävisi kuusnolla Akkasjohkan putoukselle, josta ei ole mitään mainintaa kartassa.

Yhdestoista päivä

Tuttuun tapaan päivä valkeni puolipilvisenä. Enää olisi edessä paluu autolle. Laskeuduttiin Luossajohkaa seuraillen Pulmankijoelle. Siellä alhaalla on ainakin hyvä kahlaamo. Kahlatessa tuli mieleen, että kun osa vaatteista on valmiiksi riisuttu, miksei riisuta loputkin ja pulahdeta uimaan. Kohtuullisen lämpimän vaelluksen päätteeksi vedessä viihtyi vähän kauemmin kuin pelkkä pulahdus. Tämä oli jo kuudes hellepäivä yhdentoista päivän vaelluksella. Ainoa kiire oli päästä nauttimaan kylmää ja kuohuavaa, enkä nyt tarkoita vettä koskesta, sitä voi juoda uidessaan. Ennen autolle päin lähtöä tsekattiin vielä joen suulla oleva kammi. Se oli kyllä kokenut kovia sitten edellisen käynnin. Atossa odotti siviilivaatteet ja tölkki lämmintä kaljaa mieheen. Auto lastattaisiin junaan vasta seuraavana päivänä, joten nyt vaan etsimään sitä yöpymispaikkaa, josta saa tilata ruokaa ja kylmää kuohuvaa. Sen pituinen se.