Pöyrisjärvi 2009

Johdanto

Matkaan lähdettiin Tampereelta autojunalla 31.7.2009 klo 21:36. Matkalla rasvattiin vaelluskengät ja jaettiin pähkinät/kuivahedelmät sopiviin yhden päivät annospusseihin. Makoisien unien jälkeen oltiin Kolarissa puoli kymmenen maissa. Junamatkan hinta oli kaikkineen 207 euroa. Kolarista on matkaa Näkkälään vajaat parisataa kilometriä. Muoniossa käytiin aamukahvilla ja Hetassa syötiin "viimeinen ateria". Näkkälään saavuttiin yhden maissa. Ensin käytiin tiedustelemassa mahdollisuutta päästä vaelluksen jälkeen Samuli Näkkälän saunamökkiin lepäämään yön yli ja keräämään voimia pitkää kotimatkaa varten. Samuli itse ei ollut kotona, mutta saimme puhelinnumeron, josta voisimme tiedustella asiaa sitten kun tarkka saapumisaika olisi tiedossa. Muutama sata metriä Näkkälän talolta eteenpäin oli tien laidassa rengasmainen parkkipaikka, jonka laitaan parkkeerasimme auton. Vaelluskamppeet niskaan, viimeiset tarkistukset, että kaikki on mukana ja sitten matkaan.

Ensimmäinen päivä

Tarkoitus olisi vaeltaa Näkkälästä Kaamusjärvelle. Parkkipaikan laidalta lähtee hiekkatie, joka kohta muuttuu ajopoluksi. Ajopolku vie Pöyrisjärven tuvalle ja siitä haarautuu Jierstivaaran länsipuolella polku, joka johtaa Kaamusjärvelle. Matkan edetessä osoittautuu, että kaikkia karttaan merkittyjä polkuja on kuljettu enimmäkseen mönkijällä. Itse asiassa alueelta on vaikea löytää kulkukelpoista reittiä, johon mönkijä ei olisi jättänyt jälkiään. Matkan varrelta löytyy oikein silta vai pitäisikö sanoa mönkijän pitkospuut.

Pääsemme matkaan hieman kolmen jälkeen. Helle paahtaa, hiki virtaa ja rinkat painava hirvittävästi. Pidämme pieniä taukoja parin kolmen kilometrin välein. Heti kun pysähtyy itikat hyökkäävät kimppuun. Ajattelemme, että se on ohimenevää ja että illan viileys tuo pelastuksen. Mönkijäuraa pitkin matka taittuu nopeasti ja aurinko on vielä korkealla, kun saavumme järven koillisnurkkaan. Paikka on upea. Hiekkarannan takana aukeaa kuiva jäkälän peittämä kangas. Koivuja on harvakseltaan ja yksi mäntykin löytyy. Telttapaikkaa ei tarvitse kauaa etsiä. Järvi houkuttelee heittämään lippaa, josko saisi vaikka harrin iltapalaksi. Pian kuitenkin paljastuu karvas pettymys, uistimet ovat jääneet autolle. Perhovehkeet ovat mukana, mutta ne tuntuvat huonolta vaihtoehdolta matalarantaisessa järvessä, kun tuikkejakaan ei näy. Aika nopeasti ajatus kypsyy sille tasolle, että Juho hakee uistimet aamulla. Siitä tulee parikymmentä kilometriä ylimääräistä ilman kantamuksia.

Käymme katsomassa viereisen pikkujärven rannalla olevaa vanhaa rajavartioston tupaa. Jäven pohjoispuolella on helvetillinen pajukko, jossa on jäänteitä pitkospuista. Tupa on tiukasti on lukossa eikä tarjoa edes hetkellistä suojaa ympärillä pörrääviltä viheliäisiltä otuksilta. Perhostelen järvessä tuloksetta. Palaamme takaisin etelän puolelta. On iltapalan aika. Yritämme saada ruokarauhan nuotion avulla. Itikat eivät savusta piittaa ja ravintoketju sulkeutuu, itikat syövät meitä ja me niitä. Emme olleet varautuneet tällaiseen. Toivomme viileää tuulahdusta järveltä, mutta illan hämäryys vie vähäisetkin tuulen rippeet mennessään ja lämpötila pysyy korkealla. Sinnittelemme tulen ääressä puoleen yöhön ja huiskimme otuksia. Ne syövät sukkien läpi nilkkamme kirjaviksi. Myös käsivarret saavat osansa ennenkuin tajuamme, että takki on vedettävä päälle tuskaisesta kuumuudesta huolimatta. Vetäydymme yöpuulle odottamaan viileää aamua. Mitään merkittävää viilennystä ei kuitenkaan tule ja herään aamulla avonaisen makuupussin päältä.

Toinen päivä

Aamupalaksi kaurapuuroa, vanikkaa ja kahvit. Juho lähtee hakemaan uistimia. Kierrän järven, perhostelen ja otan valokuvia. Järveen yhteydessä olevat purot ovat vaivaisia liruja, joissa ei kannata uittaa perhoa. Järvi saa vettä myös lähteistä. Eteläpuolella on lupaavan näköinen syvä suolämpäre, jossa heittelen perhoa. Ei edes jänkis ole syöntipäällä. Kalastelen myös länsipuolella olevalta hiekkasärkältä, tuloksetta. Särkän lähellä makaa rannalla vanha puupaatti, joka on parhaat päivänsä nähnyt. Pongaan myös yksinäisen komeasarvisen poron. Järven pohjoispuolella, lähellä Haukijoen alkua, näkyy hiekassa maastopyörän ja isohkot koiraeläimen jäljet. En jaksa tarkastella niitä sen enempää, lienee pyöräilijän koira. Haukijoen alku on syvää suouomaa, mutta järven puolelta pääsee yli kenkiä riisumatta. Siitäkään uomasta ei tule kalaa, vaikka lupaavan näköinen onkin. Kierrettyäni järven kiertelen vielä vähän kameran kanssa. Kun palaan leiriin, Juho onkin jo tullut aamulenkiltään.

Syömme päivällisen, puramme leirin ja lähdemme kapuamaan Termisvaaralle. Huiputamme matalamman huipun. Ihastelemme näkymää Termisjärven ja Hauki-Termisjärven takana näkyvälle hiekkaharjulle. Suuntaamme kohti Koiravaaran kupeessa olevalle Koirajärvelle. Vesipullo alkaa olla tyhjä, joten kierrämme satulassa olevan pienen lammen kautta. Lammen vesi on kirkasta rannasta löytyy kohta, josta pullon saadaan täyteen elämän eliksiiriä. Suuntaamme huipun juurelle ja laskemme rinkat alas, mutta emme jaksa lähteä huiputtamaan. Ihailemme hetken maisemia hiekkaharjulle ja Norjan puolella olevalle isohkolle Bajasjavrille. Rajan tuntumassa oleva poroaita erottuu selvästi puuttomalla jängällä. Suuntaamme kohti Koirajärveä. Sopiva teltanpaikka löytyy kahden järvien väliseltä harjanteelta. Koirajärvi ei anna kalaa eikä myöskään viereinen hieman pienempi järvi. Yhtään kunnon tuikkia ei näy, vaikka tuuli tilttaa täysin illan hämärtyessä. Pystytämme teltan ja lämmitämme keiton. Syödessä sama itikkahelvetti jatkuu kuin ensimmäisenä iltana. Vetäydymme yöpuulle ennen puolta yötä.

Kolmas päivä

Aamu valkenee helteisenä ja tyynenä. Raskailta puhteilta tuntuvat jopa leirin dokumentointi ja sovittu Pekan uuden karhean rinkan ikuistus autenttisessa ympäristössä. Tarkoituksena on puikkelehtia soiden välistä Maaterlompololle. Matkaamme ensin poroaidan vieressä olevaa mönkijäuraa pitkin Rajavaaran lounaislaidassa olevelle pikkujärvelle. Järvi on hieno ja kirkasvetinen. Kalaa ei tule. Tosin odotuksetkaan ole kovin korkealla kirkkaassa päivänpaisteessa. Hilla alkaa kypsyä. Norjan puolella olevalla Lukkoaivilla näkyy olevan jonkinlainen tönö (turisthytte). Teemme kunnon sapuskat, keitämme kahvit ja jatkamme matkaa kohti haukilempsiä. Kahden suon välissä pysähdymme ihailemaan näkymää Pöyrisjärvelle. Saamme tepastella hetken näkemättä mönkijänuraa, mutta jostain se taas ilmestyy jalkojemme alle. Haukilempsin takana virtaa taas yksi Haukijoki. Mönkijänura menee joen yli melko vaikean näköisestä paikasta. Huomaamme joessa vilkasliikkeisen tammukan. Se ei kuitenkaan ota lippaan. Hollojoen jälkeen otamme kiintopisteeksi Dihkkecohkkan huipun ja jatkamme matkaa kuivassa helppokulkuisessa maastossa pitkin mönkijäuraa, joka vie Maaterlompolon keskellä olevalle hiekkakannakselle. Odotamme järveä näkyviin kuin kuuta nousevaa, mutta vesi alkaa välkkymään vasta muutama sata metriä ennen määränpäätä.

Järvi on todella kaunis korkeine hiekkaharjuineen länsipuolella. Ei mene kauan kun olemme polskuttelemassa viileässä vedessä. Kylvyn jälkeen olo on hetken aikaa taivaallinen. Löydämme oivan leiripaikan lähellä eteläkärkeä olevalta pieneltä niemekkeeltä. Siihen osuisi tuuli kaikilta suunnilta, jos sellainen onni suotaisiin. Niemen viereisessä ruohikkopoukamassa jänkis rouskuttaa tammukanpoikasia. Emme katso kuitenkaan velvollisuudeksemme nykäistä sitä penkalle. Kahvien jälkeen lähdemme kiertämään järveä vastapäivään. Yksi syötävän kokoinen harri erehtyy nappaamaan lippaan, mutta pääsee karkuun. Järven eteläkärjestä lähtevä Maaterjoki aloittaa taipaleensa vaivaisena liruna, jonka yli pääsee helposti kuivin jaloin. Länsirannan hiekkaharjun alla olevassa tyvenessä tuikkii pikkuisia kaloja, mutta mitään ei jää koukkuun. Ylitämme järven hiekkasärkältä. Nokialaisilla olisi päässyt yli, mutta vaelluskengät piti riisua. Palaamme leiriin ja keittelemme lämmintä juomaa. Illan viileys vie mäkärät, mutta hyttyset jäävät kiusaksemme.

Neljäs päivä

Tarkoituksena pitää luppopäivä ja vaeltaa vaivaiset viisi kilometriä Suomajoelle. Suuntaamme hiekkasärkälle ja siitä yli. Nousemme mönkijäuraa pitkin penkalle ja siitä Dihkkecohkkan nenän yli kohti Tammukkajärveä. Pidämme järven rannalla pienen tauon ja jatkamme kohti Suomavaaraa. Tähtäämme kohtaan, jossa vajaa kilometri ennen Suomajokea näyttäisi olevan kapea kannas vaikeakulkuisten soiden välissä. Kannas on helppokulkuinen ja edessä on kilometrin verran kuivaa jänkää. Osumme hiekkaharjun länsipuolella olevaan mutkaan, josta pääsee helposti yli kuivin jaloin. Paikka on upea katajikkoineen ja paljaine hiekkalaikkuineen. Mutkan yläpuolella olevassa syvässä suvannossa kyttää pieni jänkis tammukanpoikasia. Teltta pystytetään joen itärannalla olevalle tasaiselle jäkälän peittämälle hiekkakentälle. Nuotiopaikka tehdään kentän laidalla olevalle töyräälle, josta on hieno näkymä joelle. Käymme tutkailemassa hiekkaharjua ja sen keskellä olevaa lampea. Keräämme hieman kuivia oksia nuotiota varten. Ruokailun jälkeen lähdemme kalaan jokea alaspäin. Toisesta suvannosta Juho nostaa komean harrin ja ilta on pelastettu. Saamme halstrata jalokalaa iltanuotiolla. Joki antaa vielä muutaman tammukan, joista yksi tulee perholla, Pekan ensimmäinen perhokala. Jatkamme alaspäin, kunnes huomaamme jonkun muunkin kalastelevan samoilla apajilla. Kohtaaminen jää etäiseksi, kummatkin poistuvat tulosuuntaansa. Palaamme leiriin ja teemme tulet. Harri pääsee halsteriin ja tammukat reunakiville. Hörpimme lämmintä juomaa ja maiskuttelemme tammukoita sitä mukaa kun ne kypsyvät. Lopuksi harri paloitellaan kattilaan, kaadetaan vähän ruokaöljyä päälle ja laitetaan apsidin alle odottamaan aamua. Ennen nukkumaanmenoa käymme vielä ihastelemassa tunturin ylle nousevaa täysikuuta.

Viides päivä

Heräämme totuttuun tapaan helteiseen ja tyyneen aamuun. Tarkoituksena on katsastaa vanha lapinkylä ja jatkaa siitä hieman etelään Kalkuojan varteen. Kun leiri on purettu aurinko paahtaa jo armottamasti pilvettömältä taivaalta. Päätämme järjestää lähtömme kunniaksi pienen mistermärkäteepaitakisan. Joesta löytyy sopiva paikka, jossa on puhdas hiekkapohja ja vettä vyötäisiin. Siellä on niin mukava kelliä, että ei haluaisi tulla ollenkaan ylös. Lopulta kuitenkin lähdemme liikkeelle märissä paidoissamme. Kuljemme joen itäpuolta kunnes yhytämme lapinkylään johtavan mönkijänuran. Joen varressa on teltta ja muutama ihminen. Kohtaamme vielä yhden katajaa kasvavan hiekkadyynin ja pidämme pienen tauon hiekkatörmän varjossa. Matka jatkuu autiomaisissa tunnelmissa Juhanijoelle, jossa taas pidämme tauon ja täytämme vesipullon. Seuraava pysähdys on Niemijärvellä, jossa käymme uimassa ja teemme tukevat sapuskat. Ruokailun aikana pilvilautta lähestyy pohjoisesta ja voimakkaat tuulenpuuskat rikkovat järven pinnan. Koemme jopa pientä sateen uhkaa. Matkalla kohti lapinkylää saamme niskaamme vähän kevyttä sadetta mutta lämmintä piisaa. Ylittäessämme Kalkujärven ja Kalkulompolon välistä puroa havaitsemme jotain liikettä vedessä. Lähempi tarkastelu paljastaa pienen jänkiksen. Emme viitsi koota kalavehkeitä. Istuskelemme jonkin aikaa lapinkylän laitamilla ja otamme muutaman kuvan. Mitään liikettä ei näy eikä mönkijöitä pihoissa. Jatkamme etelälounaaseen johtavaa mönkijänuraa pitkin. Nousemme 447,3 metrin korkeudella olevan nimettömän järven koillispuolella olevalle kukkulalle tarkastelemaan edessä olevaa maastoa. Järven ja joen välissä oleva laakea kumpare näyttää sopivalta leiripaikalta. Kumpareelta löytyykin vanha nuotiopaikka ja sopiva teltanpaikka. Pystytämme teltan ja keitämme kahvia. Itikat edelleen kiusanamme, mutta järveltä tuulee sen verran, että nauttiminen onnistuu ulkoilmassa.

Kokoamme kalavehkeet ja aloitamme järvestä. Kun vielä kokoan perhovehkeitä on jänkis napannut lippaan, katkaissut siiman, mutta pudottanut lipan rantaveteen. Juho kahlaa lipan talteen. Hetken kuluttua samassa paikassa tuntuu perhovavassa voimakas nykäisy ja räikkä ulvoo. Olen varma, että kyseessä on jalokala, vaan mitä vielä puolitoistakiloinen jänkishän se siellä. Perho on aivan suupielessä ja saan kalan rantaan. Emme kuitenkaan rupea jänkiksen laittoon, vaan suuntaamme joelle. Tulemme kohtaan, jossa Galggoluobbalat muuttuu joeksi. Syvä ruskeavetinen suvanto ei houkuttele kalastamaan, koska jänkistähän sieltä vain. Lähdemme alavirtaan. Joki on vähävetinen ja eteneminen sujuu parhaiten keskellä kiveltä kivelle. Molemmat saavat pienen harrin, luultavasti saman, joka vapautetaan kerta toisensa jälkeen. Kivikkojen välissä olevat suvannot näyttävät kalaisita, mutta tyhjä jää käteen. Miten voi olla, että tuollaisista paikoista ei tule kalaa? Itikat kiusaavat siinä määrin, että jaksamme kalastella vain kilometrin verran. Paluumatka rämmitään pajukossa/suossa hieman kauempana uomasta. Istumme vielä tovin nuotiolla ja painumme pehkuihin.

Kuudes päivä

Yöllä sataa hieman, mutta aamulla on taas helteistä. Niukka kalantulo ja jatkuva itikkahelvetti saavat meidät harkitsemaan vaelluksen typistämistä yhdeksänpäiväiseksi. Luovumme ajatuksesta vierailla Valkamajoen itäpuolella ja suuntaamme Pöyrisjoelle. Otamme tavoitteeksi Saarikosken. Ensin kaakkoon, sitten lounaaseen. Tauko 442,8 metrin korkeudella olevan nimettömän järven rannalla. Tauon aikana alkaa pohjoisen puolelta kuulua ukkosen jyrähtelyä. Suuntaamme kaakkoon Valkamapalolle ja sitä pitkin paikkaan, jossa Majavaoja ei virtaa suossa. Matkalla ukkonen lähestyy. Ylitämme Majavaojan ja nousemme soiden välissä olevalle kannakselle. Kun pahin pajukko on takanapäin alkaa sateen uhka olla niin ilmeinen, että vedämme sadehousut jalkaan ja sadesuojat rinkkojen päälle. Jäämme istuskelemaan siihen itikkoja kuhisevaan pöpelikköön. Ukkonen iskee muutaman kerran aika lähelle, mutta sade jää vähäiseksi. Ajattelimme syödä päivällisen Tollakasvaaran kaakkoisnenässä olevan pienen lammen rannalla, mutta pahat aavistukset osoittautuvat todeksi. Lampi on matala rutakko ja vesi näyttää niin vastemieliseltä, että emme viitsi ryhtyä siihen edes keitettynä. Jatkamme kohti Saarikoskea vesipullo tyhjänä. Yllättäen löydämme lounaisrinteestä, suon ylälaidasta mittättömän, mutta kirkasvetisen puron. Vesi on ehkä raikkainta, mitä koko reissulla olemme juoneet. Jäämmekin siihen ruokailemaan. Tuuli jää huipun taakse ja ukkosen jälkeinen haude pitää itikat liikkeessä noinkin ylhäällä.

Matka jatkuu kohti Saarikoskea. Yhytämme joen Saarikosken niskalla. Suvannossa näkyy heti tuikki. Vaikka itikat vainoavat hullun lailla, kasaamme virvelin ja kohta kosken niskalta nousee kiloinen jänkis. Käymme katsomassa kosken loppupäätä. Saareen pääsee vaelluskengät jalassa, mutta oikeanpuoleinen uoma on vähän syvempi. Palaamme rinkoille ja käymme vielä pikaisesti Tollakaskoskella. Loppuliu'usta, melko voimakkaasta virrasta, iskee lippaan taisteluntahtoinen otus. Pettymys on valtaisa, kun sekin osoittautuu jänkikseksi. Tämä ja itikoiden ärhäkkyys tyrehdyttää halut jatkaa kalastusta. En viitsi edes kasata perhovapaa. Löydämme mukavan näköisen leiripaikan Saarikosken kupeesta suuren männyn alta. Heti, kun teltta on saatu pystyyn, ole täysin valmis viettämään loppuillan hyttysverkon suojissa. Juho käy vielä virkistäytymässä koskessa, ennen kuin vetäydymme telttaan keittelemään lämpimiä juomia apsidin alla. Trangian hoitaminen tapahtuu siten, että vetoketjuun avataan vain käden mentävä aukko. Ajattelemme kauhulla mitä tapahtuisi, jos teltta hajoaisi. Levittäytyisimme pieninä palasina miljoonien mäkärien leuoissa ympäri jänkää.

Seitsemäs päivä

Ensimmäinen haaste on joen ylitys. Saaren edusta näytti parhaalta paikalta. Teemme varmuuden vuoksi pari kolmatta tukipistettä ja lähdemme kahlaamaan crocsit jalassa. Ylitys sujuu helposti. Vesi yltää enimmillään polveen asti. Kun rinkat on saatu vastarannalle, on aika virkistäytyä. Kellimme aika tovin virtaavassa vedessä. Viileässä vedessä itikoiden saavuttamattomissa olo on taivaallinen. Kaikkea aikansa ja sitten taas matkaan märkä paita päällä. Otamme suunnan kohti pitkäniemeä Vuomajärvien välissä. Hieman ennen lukittua kämppää yhytämme melko leveän puron, josta pääsee yli kuivin jaloin vain Ison Vuomajärven rannan tuntumasta. Puroa ei näy kartassa. Pienen Vuomajärven pinta näyttää olevan hieman korkeammalla. Purossa puikkelehtii n. 10 sentin mittaisia tammukoita. Ilma on niin lämmin, että emme viitsi kalastella matkan varrella. Istuskelemme hetken järven rannalla ja jatkamme matkaa kohti Ainuppivaaraa. Matkalla on tarkoitus tehdä sapuskat Mahkuvaaran satulassa olevan lammen rannalla. Järvi ei ole kauhean matala, mutta vesi näyttää samealta. Epäilemme porojen sekoittaneen veden. Matka jatkuu kohti Lompoloa. Siinä vasta hieno järvi. Vesi on kristallinkirkasta eikä suota missään nurkassa. Nautimme tukevan illallisen itärannalla. Nauttimisesta voi puhua, koska tuulenvire järveltä rajoittaa hieman itikoiden toimintaa. Lähdemme etsimään leiripaikkaa Ainuppijärven rannalta. Ranta osoittautuu kuitenkin möykkyiseksi ja itikoita on paljon enemmän. Palaamme Lompolon pohjoisrannalle, josta löytyy parikin hyvää leiripaikkaa kuivien hiekkatöyräiden päältä. Vanhasta nuotionpohjasta paljastuu useita tuubin jäännöksiä. Lienevätkö sisältäneet kallen mätitahnaa vai jotain syöttitahnaa. Hiekkatöyräältä on hyvät näkymät yli koko järven. Tarkkailemme sitä koko illan, mutta sormen kokoiset lohikalan poikaset siellä vain tuikkivat. Kai siellä pitäisi emokalojakin olla, kun järvi on täysin eristetty muista vesistöistä. Rannalta heitetty lippa ei niitä kuitenkaan kiinnosta. Tyydymme paistamaan lettuja illanistujaisiksi. Ilta on viihtyisä ja valvomme melko myöhään.

Kahdeksas päivä

Vaellus alkaa lähestyä loppuaan. Vielä pitäisi keksiä joku mukava leiripaikka viimeiseksi yöksi muutaman kilometrin päässä Näkkälästä. Nousemme tukevaa mönkijänuraa pitkin Ainuppivaaralle ja katsastelemme ympäristöä. Kokeilemme myös kännyköitä - ei kenttää. Jatkamme satulasta Olkovaaralle. Matalamman huipun lähellä on iso kivi, jonka kupeeseen istahdamme nauttimaan vähän kuivaa purtavaa. Teleanorin linkki jossain Norjan puolella antaa yhden tolpan DNA:lle. Saan yhteyden kotiin ja Samuli Näkkälään. Saunamökki järjestyy paluupäiväksi ja yön yli.

Päätämme lähteä etsimään leiripaikkaa Olkojärveen pohjoisesta työntyvältä niemekkeeltä. Jätämme rinkat vajaan kilometrin päähän rannasta siltä varalta, että joudumme jatkamaan etsintää muualta. Päätös osoittautuu hyväksi, sillä järven ranta on epämiellyttävän möykkyinen ja kivinen leiripaikaksi. Vesikin on ruskehtavaa ja ranta uhkuu suon läheisyyttä, jota emme kaipaa näissä oloissa. Kierrämme katsastamassa myös pari pienempää järveä Olkojärven pohjoispuolella. Ei sopivaa telttapaikkaa. Palaamme rinkoille ja koilliseen, jossa on pieniä järviä vähän kuhmuraisemmassa maastossa. Sieltä löytyykin sopiva kuiva kumpare, johon pystytämme leirin. Aluksi vähän tuulee ja itikat vaivaavat vain vähän.

Lähdemme testaamaan järven kalaisuutta. Heti kun laskeudumme kumpareelta alas varvikkoon, itikat löytävät meidät. Sinnikäs parvi pyörii väkkäränä pään ympärillä. Isot mäkärät poukkoilevat päin naamaa, välillä osuen silmään, pienet ryömivät salakavalasti hiusrajaan rouskuttamaan lihaa, hyttyset laskeutuvat inisten iholle ja rupeavat aikailematta tunkemaan kärsää sisään. Kalat eivät osoita aktiivisuuttaan millään tavalla. Juho käy keräämässä pussillisen hilloja ja palaamme kumpareelle. Kiusankappaleet seuraavat meitä kuin hai laivaa. Sekoitamme lettutaikinan, johon tulee aika paljon lihaa joukkoon. Illan viilentyessä ryhdymme letunpaistoon. Lakkahillokrepsit kruunaavat viimeisen illan.

Yhdeksäs päivä

Jäljellä viimeinen rutistus Näkkälään. Helle jatkuu. Ennen lähtöä käymme kastautumassa järvessä ja jätämme märät paidat päälle. Puolen kilometrin päässä yhytämme mönkijäuran, joka vie suoraan Näkkälään. Matkanteko ei tunnu enää vaellukselta - se on siirtymistä pois erämaasta. On hieman haikea olo. Istahdamme Palkisoivin länsirinteelle. Näkkälä siintää vajaan kolmen kilometrin päässä. Aurinko heijastelee auton ikkunasta. Ajatus kylmästä kuohuvasta mallasjuomasta tunkee mieleen. Nyt sitä ei tarvitse hätistellä pois. Loppumatka mennään aika haipakkaa. Mönkijä tulee vastaan vajaa kilometri ennen päällystettyä tietä. Väistämme, moikkaamme ja jatkamme matkaa. Tuota pikaa seisomme auton vierellä.