Hammastunturi 2005

Alkuturinat

Matkaan lähdettiin Turusta autolla 7.8.2005 illansuussa. Iltapäivällä 8.8 käännyttiin Ivalon kirkon jälkeen länteen päin johtavalle pikkutielle ja ajettiin sitä pitkin lähelle Lapiojärveä, johon auto jätettiin parkkiin. Takaisin autolle palattiin iltapäivällä 15.8.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäinen päivä ensimmäiselle vaellukselle Hammasjärven itäpuoliseen Hammastunturin erämaahan. Kaikki oli entuudestaan tuntematonta. Valittiin ensimmäiseksi kohteeksi ja mahdollisesti ensimmäisen yön leiripaikaksi Syvä Harrijärvi. Ensin mentiin vähän matkaa Lapiojärven rantaa seurailevaa kelkkauraa ja siitä lähdettiin kiipeämään Lapiojärveen laskevan puron vartta luoteeseen kohti Harrijärveä. Puron varresta löytyi hyväkuntoinen hirven sarvi, joka jätettiin odottamaan paluuta. Harrijärvi osoittautui oiken hyväksi leiripaikaksi. Sen olivat muutkin huomanneet. Oli nuotiopaikka penkkeineen ja korentokin oli valmiina. Ilma oli sen verran kostea, että korennolle tuli käyttöä. Kengät, sukat ja sadehousut ripustettiin nuotion yläpuolelle kuivumaan. Lisää arvoa leiripaikalle antoi järven kalaisuus. Muutamalla heitolla saatiin narrattua herkullinen iltapala. Alkoi tuntua liian hyvältä ollakseen totta. Pitkästä ajomatkasta uupuneena painuttiin pehkuihin jo ennen puolta yötä.

Toinen päivä

Aamulla ei onneksi satanut, mutta yön aikana laskeutunut paksu sumu kasteli aluskasvillisuuden. Se tietäisi nahkajalkinehemmoille kengänkuivattelua seuraavaksikin illaksi. Aamupalan jälkeen päätimme alkajaisiksi käydä huiputtamassa Lapiopää ja sitten jatkaa Hammasjärven suuntaan. Rinkat jätettiin huiputuksen ajaksi leiripaikalle. Palattuamme Harrijärven rantaan päivä oli jo pitkällä. Toinen leiri pystytettiin Jakujärven rantaan vajaan kolmen kilometrin päähän ensimmäisestä. Kuitenkin oltiin taas ihan eri paikassa ja se oikeastaan on siirtymisen tarkoitus, ei matkan pituus. Löydettiin hyvä leiripaikka rantatöyrään juurelta niin, että melkein ylettyi teltasta käsin kauhomaan vettä järvestä. Nuotion ylle rakennettiin taas kenkien ja sukkien kuvatteluteline. Ei se goreteksikaan pidä jalkoja kuivana, jos aluskasvillisuus on litimärkää. Jakujärvi ei antanut kuin yhden harrin iltapalaksi. Siinä kalastellessa huomattiin vaalea kota vastarannalla, joka nettikartan mukaan on nimetty Hiiri-Sammelin kodaksi. Tämäkin ilta päättyi jo ennen puolta yötä, lieneekö vielä automatkan aiheuttamaa väsymystä.

Kolmas päivä

Säiden haltija antoi hiukan armoa ja salli auringon näyttäytyä. Kävelykin maistuisi ja kengät saattaisivat hiukan kuivahtaa matkalla. Mitään selkeää reittisuunnitelmaa ei ollut, mutta otimme tavoitteeksi etsiä hyvä leiripaikka jostain Hammasjärven pohjoispään tietämiltä. Mielessä oli myös Tervaspään huiputus siellä kun näytti olevan tunturin tunnusmerkit, pieni pläntti paljakkaa. Ensimmäinen haaste olisi Kirakkajoen ylitys. Etenimme soita ja nousuja vältellen kohti jyrkkää mutkaa, jossa joki kääntyy kohti länttä. Korkeampia paikkoja ei tarvinnut etsiä, koska itikoista ei ollut haittaa. Auringon lämmittäessä ja itikoiden puuttuessa joen ylitys oli ihan miellyttävä kokemus ja houkutteli pesulle heti kun rinkat oli saatu vastarannalle. Matalassa koskessa oli mukava lojua jonkun aikaa pyöreiden kivien päällä ja antaa juoksevan veden suorittaa pesuhommat. Taisimme siinä vielä ruokaillakin ja kalastaa pari harria illaksi. Matka jatkui lännestä laskevan pienen puron vartta seuraillen. Jotenkin ajauduimme Jongoivin itäpuolelle ja siitä huipun kautta Häränkiertämälle. Huipun kautta kulkemiseen vaikutti myös se, ettei ihan tarkkaan tiedetty missä ollaan. Päivän viimeinen ponnitus sai niin paljon hikeä pintaan, että taas piti päästä uimaan. Uinnin jälkeen olikin mukava kessutella pelkät pyyhkeet verhona. Sekin kertoo jotain itikoiden vähyydestä. Häränkiertämän rannassa oli vanha nuotiopaikka, jota hieman kohensimme ja telttakin saatiin taas ihan rannan tuntumaan. Juho kävi keräämässä hilloja järveen laskevan puron varrelta ja pidimme lettukestit. Tervaspään mahdollinen huiputus päätettiin jättää aamuksi.

Neljäs päivä

Aamu valkeni tuttuun tapaan sumuisena. Tervaspään huiputus peruttiin. Päätettiin painella Hammasjärvelle ja seurailla rantaviivaa etelään. Ei ainakaan eksyttäisi sumussa. Ranta osoittautuikin ovalliseksi kävelymaastoksi. Ei viitsitty "turhaan" pysähtyä nauttimaan mitään lounasta, vaikka raikasta vettä oli koko ajan tarjolla. Tavoitteena oli siirtyä Kirakkajoen eteläpuolelle ja sieltä sitten jossain vaiheessa Rautujärvelle. Joen ylitys vähän jännitti. Pitäisikö ylityspaikkaa etsiä pitkäänkin vai olisiko siellä sittenkin silta. Jonkinlainen ennakkotieto oli, että Kirakkajoen luusuassa on säännöstelypato, johon rantakiviä kiertävät renkaatkin viittasivat. Silta siellä oli, mutta säännöstelypatoa ei näkynyt. Sillan lähellä oli mökki samoin kuin aiemmin järven rannalla Viljaniemeä vastapäätä. Silta oli helpotus, mutta ei mitään hyvää etteikö jotain pahaakin. Alkoi nimittäin sadella. Kuljimme hetken sillan luota lähtevää polkua, mutta hylkäsimme sen, koska se mielestämme meni turhan korkealle Lusmamoroston rinteelle. Lähdimme polun sijaan seurailemaan Kirakkajokea sopivan välimatkan päästä. Se oli varmaan virhe, sillä melko pian sateen kastelema aluskasvillisuus kasteli kengät ihan totaalisesti. Muutaman kilometrin talssittuamme yhytimme polun, mutta jatkoimme edelleen omia polkujamme, koska olimme mielestämme löytäneet Ahvenjoelle paremman ylityspaikan kuin se, mihin polku johtaa. No, polku olisi mennyt poroaidan portille, mutta me jouduimme valitsemallamme tiellä ryömimään aidan ali kosteassa varvikossa. Ahvenjoenniemellä törmäsimme pariinkin lahonneeseen hirsirakennuksen raunioon. Heti Ahvenjärven rantaan päästyämme aloimme katsella sopivaa leiripaikkaa. Meille kelpaava paikka löytyi vasta runsaat pari kilometriä ennen Rautujärven tupaa. Se oli varmaan reissun raskain päivä, kun ei oltu maltettu edes syödä. Päivällinen nautittiin välimerelliseen tapaan vasta iltakymmeneltä. Siitä tuli ihan mukava ilta. Sadekin oli lakannut jossain vaiheessa ja kengät höyrysivät nuotion lämmössä. Sitten jo hymyilyttikin.

Viides päivä

Aamu valkeni niin tuttuun tapaan sumuisena. Olimme kuitenkin illalla päättäneet käydä huiputtamassa Paskaluottumat. Siitä tulisi edestakaisin yli kymmenen kilometrin syrjähyppy, mutta suurin osa matkasta tehtäisiin ilman rinkkoja. Ylitimme Ahvenjärven ja Rautujärven välisen kannaksen ja jatkoimme pienen puron varteen, joka laskee kaakosta Pikku Ahvenjärveen. Laskimme rinkat pienelle aukiolle puron lähelle. Paikalta avautui näkymä pohjoisrinteellä olevaan rotkoon. Eiköhän sinä jo ollut riittävästi koordinaatteja rinkkojen löytymiseen. Lähdettiin kiipeämään, ensin kohti rotkoa ja sitten pitkin rotkon reunalla olevaa avokalliota. Alkujyrkän jälkeen avautui tulosuuntaan utuinen maisema yli Ahvenjärvien. Edessäpäin näkyi aika ajoin oletettu huippu, Korkianokka, joka välillä oli pilvien, välillä eturinteen takana. Edettiin sitä kohti niin, että kuljettiin koko ajan ylämäkeen. Kun yhytettiin lampi, jossa oli saari, tiedettiin, että ollaan aika lähellä. Ennen huippua osui vielä silmiimme valkoisena hohtava sileäksi hiotunut kvartsimöykky. Siinähän sopiva tuliainen. Kohta usvaverhon seassa häämöttikin huipun kivikasa, joka sai koristeekseen valkoisen hampaan. Paluumatkalla sumu hälveni sen verran, että Hammastunturin siluetti ilmestyi taivaanrantaan. Ennen laskeutumisen loppujyrkkää pysähdyimme vielä ihailemaan Kuppiskurun viheriötä. Rinkat löytyivät vaivatta. Sitten suorinta tietä Rautujärvelle ja rantajuntua pitkin järven pohjoispuolella sijaitsevalle kämpälle. Siisti kahden hengen kämppä ja pihalla iso nuotiopaikka penkkeineen. Kun ketään ei näkynyt asetuimme taloksi. Vaan illan suussa saapui paikalle kaksi riskin näköistä kaveria isot kantamukset selässään. Sanoivat aamulla jatkavansa Hammasjärven rantaan pystyttämään telttasaunaa. Tarjouduimme luovuttamaan kämpän viimeksi tulleille, niin kuin asiaan kuuluu, mutta he pystyttivät mieluummin teltan siihen lähistölle. Kämpän rannasta ei tullut rautua eikä ollut halua sen pidempään kalastusrupeamaan. Istuimme vähän aikaa tulilla ja sitten pehkuihin.

Kuudes päivä

Saunan pystyttäjät olivat jo häipyneet maisemista, kun heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen. Lähdimme pohjoiseen kohti Koijerijärveä. Jonkun matkaa kuljettuamme palasin vielä kämpälle ottamaan muutaman valokuvan, ettei muistoksi jäänyt pelkkiä muistikuvia. Kiersimme järven pohjoisrannalle, jossa oli kaistale mukavan näköistä kuivaa ja tasaista maastoa. Vaikka matkaa oli tehty vain neljä kilometriä, päätimme pystyttää leirin, niin ehtii kalastella vähän pidempään. Koijerjärvi antoi ahvenia ja taisi siinä joku haukikin näyttäytyä, mutta jalokalasta ei ollut tietoakaan. Teimme piston Kirakkajoelle. Koskesta nousi aika komea jänkäkoira, joka palasi jatkamaan tärkeää kannanhoidollista tehtäväänsä, estämään jalokalojen ylikansoitusta ja kääpiöitymistä. Taisi olla tehokas toimessaan, kun jalokalat loistivat poissaolollaan. Palasimme leiriin paistamaan tikkuahventa ja kuivattelemaan jalkineita. Ei ahvenessa mitään vikaa ole, mutta turha sitä on lähteä näin kaukaa hakemaan.

Seitsemäs päivä

Reissu alkaa lähestyä loppuaan. Vielä pitäisi löytää yksi hieno paikka viimeisen yön leiriksi kohtuullisen matkan päähän Lapiojärvestä, jonka rannalla auto odotteli. Kun ei haluttu koluta samoja paikkoja uudestaan, päädyttiin Jakujärven pitkäjärveen. Alkajaisiksi kiivettiin Jursuloiden kaakkoiselle huipulle, josta saattaisi olla hienot näkymät ympäröiville järville. Eikä arvaus mennyt yhtään pieleen. Sään haltija ei vaan ollut kanssamme samalla aallonpituudella. Seuraava kohde oli Kalliovaarankuru, jota seuraillen päädyttäisiin kohdejärvelle. Helppokulkuinen jänkä päättyi jykänteeseen. Näkymä oli hieno, mutta kurun pohjalla oleva louhikko ei houkutellut tekemään lähempää tuttavuutta. Seurailimme jyrkänteen reunaa järvelle. Järven länsipuolelta löytyi hieno kumpare kuivaa, jäkälää kasvavaa mäntykangasta. Kankaalla lojui mielin määrin kelottuneita oksia ja runkoja. Sumun kastelema varvikko oli kastellut kenkämme niin, että heti ensitöiksemme teimme korennon vanhan nuotiopaikan ylle. Ei ehditty montaakaan heittoa tekemään, kun järvestä nousi suon reunasta aikamoinen jänkäkoira. Se ei ollut ihan sitä mitä tavoittelimme. No, tuli sieltä aika pian yksi harrikin, josta saatiin makoisat jälkiruoat. Kun seuraavat kaksi kalaa olivat taas haukia, katsottiin ettei kannata jatkaa. Toinen hauista oli senverran pahasti kiinni, että otettin ylös ja laitettiin nuotion pohjaan tekeytymään. Siitä sitten makoisat aamupalat.

Kahdeksas päivä

Aamu aukeni sumuisena, mutta vähän totuttua kirkaampana. Totuuden hetki koitti, kun nuotion pohjasta kaivettiin esiin kylmä hauki sumuisena aamuna. Se oli laitettu sinne ilman mitään kääreitä. Kun nahan otti pois, paljastui alta puhdasta valkoista kalaa, josta työstettiin näkkärin päälle lisuketta. Ihan syötävää, muttei mitään erityistä herkkua. Viimeinen leiri purettiin. Niinkuin tapana on, nuotion pohjaan ei jätetty mitään muuta kuin hiiltä ja tuhkaa. Jotkut inhoavat erämaassa kaikkea, mikä on ihmisen tekemää. Toiset iloitsevat löytäessään valmiin nuotiopaikan, jossa ei ole mitään törkyä. Paremman sään vallitessa päätimme poiketa Lapiopäällä vielä toisenkin kerran, kun se sattui olemaan sopivasti matkan varrella. Huipulta näkyi ensimmäisen yön leiripaikka Harrijärvi ja vielä kerran saatiin Paskaluottumat ja Hammastunturi samaan kuvaan. Innostuin kuvaamaan jonkinlaista panoraamaa niin hartaasti, että kaveri meinas hermostua. Kieltämättä siinä ei ollut ihan T-paitakeli, vaikka se liikkeellä olikin hyvä asuste. Sitten vaan menoksi viimeiset kolme kilometriä alamäkeen. Loppumatka tultiin sen verran vauhdikkaasti, että oli helppo pulahtaa vähän peseytymään ennen autoon istahtamista. Olihan edellisestä kerrasta vierähtänyt jo viisi vuorokautta. Kotimatkalla pitäisi kuitenkin käydä jossain syömässä.