Hammastunturi 2004

Alkuturinat

Pekka ja Juho Malmi vaeltelivat Hammastunturilla 8-13.8.2004. Kirjoitan tätä valokuvien ja niiden esiin nostamien muistikuvien pohjalta 2019. Hammastunturi valikoitui retken kohteeksi erään Aapelin vaelluskertomusten innoittamana. Viimeiseksi ateriaksi tilattiin Ivalon Casa Miassa gorgonzola-pizzat. Tämä oli ensimmäinen vaellus, sarjasta joka on jatkunut vuosittain tähän päivään asti ja jatkuu niin kauan kuin voimia piisaa. Matkaan lähdettiin Turusta 7.4.2004 illansuussa ja ajettiin yhtä soittoa pelipaikoille asti. Iltapäivällä kahden maissa oltiin Menesjärven kaatopaikan tien varressa Outa-Suivakon länsipuolella. Tuohon aikaan tie oli kohtalaisen hyvässä kunnossa päästellä menemään ihan tavallisella henkilöautolla. Auto parkkiin ja kamat kantoon. Oli siinä pari muutakin autoa odottamassa retkiltä palaavia. Matkassa mukana oli upouusi digikamera Olympus C-750 Ultra Zoom huikeine 4 megapikselin resoluutioineen ja kymmenkertaisine opisine zoomeineen. Otokseen tallentuva päivämäärä ja kellonaika ovat hyvää lähdemateriaalia tähän hieman viivästyneeseen kerrontaan. Uusiin hankintoihin kuuluivat myös Everestin kolmen hengen vaellusteltta, jonka ostin kahdeksallakympillä Pyöräkellarin loppuunmyynnistä. Painoa vain 2,7 kg ja on edelleen siinä kunnossa, että uskaltaa ottaa kesävaellukselle. Olin oikein Everestin mannekiini, kun rinkkakin oli samaa merkkiä.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäiseksi patikoitiin Outa-Suivakon satulasta Suivakkojärville, joiden väliin oli merkitty autiotupa. Uudenkarhealla tuvalla oli nuori pariskunta koiran kanssa. Vilkaisimme sisälle ja menimme järven rantaan tekemään kevyttä välipalaa. Koira liimautui seuraamme niin tiukasti, että meinasi lähteä mukaan, kun jatkoimme matkaa. Välpalan jälkeen testasimme vähän järven kalaisuutta. Lipalla tuli hetkessä nippu ahvenia, mutta jalokalaa ei näkynyt. Matka jatkui kohti Irrajärveä, josta oli tarkoitus katsoa leiripaikkaa. Päätettiin matkalla käydä Tunturi-Suivakon laella ihastelemassa maisemia. Itärinteen alaosa, josta laskeuduimme kohti Ässäjärveä, yllätti jyrkkyydellään. Kohdassa, josta laskeuduimme, kasvoi sen verran pientä männikköä, että vain puihin tukeutuen pääsimme ehjänä alas. Ässäjrven pohjoisrannalla pysähdyttiin taas koettamaan kalaonnea, mutta sieltäkin tuli vain ahvenia. Irrajärven lounaisnurkassa oleva suo vähän huolestutti vaelluskenkien kanssa kulkijoita. Siitä päästiin kuivin jaloin yli ja sopiva leiripaikka löytyi kaakkoispuolella olevalta niemeltä. Nuotiopaikkakin oli valmiina ruostuneine peltipurkkeineen.

Toinen päivä

Aamutoimien yhteydessä löytyi komeat poronsarvet. Ei auttanu muu kuin jättää myyrien nakerrettavaksi. On siinä ollut aikamoinen otus, olisiko peräti metsäpeura, joka on hieman poroa isompi. Aamulla ilmassa oli vähän sateen uhkaa. Edes hieno hiekkaranta ei houkutellut uimaan. Lähdettiin vaeltamaan kohti Hammasjärven eteläkärkeä, josta oli pongattu karttamerkkien mukaan mahdollinen hiekkaranta. Alkutaipaleesta ei ole paljoa muistikuvia, mutta jossain vaiheessa saavuttiin Harrijärven rantaan, josta sain ekalla heitolla pienen siian, retken ensimmäinen lohikala! Reitin on tarvinnut kulkea Mullikkopään yli, koska meillä on kuva huipulta, jonka takana näyttäisi olevan Harrijärvi ja kaukana horisontissa siintää vettä, joka on todennäköisesti Hammasjärveä. Siikapaikasta siirryttiin Harrijärven eteläpäähän, suon keskellä oleville kumpareille keittelemään päivällistä. Siinä oli hyvä ahvenpaikka ja päivälliseksi tehtiin kalakeittoa. Siika kuitenkin säästettiin iltanuotiolle. Matka jatkui pienen puron vartta Harrijoelle. Purossa nähtiin vilahtelevan tammukoita. Ei muuta kuin kalavehkeet kasaan ja onkimaan. Meillä oli virveli ja teleskooppionkivapa, jonka siiman päähän solmittiin pieni lippa. Kesken kalastuksen alkoi sataa, mutta lohikalan himo oli niin suuri, että jatkoimme vaan kalastusta paitasillamme. Muutaman tammukan tähden olimme lopulta likomärkiä ja suunniteltuun leiripaikkaan oli matkaa vielä viitisen kilometriä. Jatkoimme matkaa märissä vaatteissa Risupään pohjoisrinteelle. Vasta siellä alkoi hiipiä vilu puseroon. Hetken aikaa pidimme sadetta ison männyn alla, takki märän t-paidan päällä, ja suuntasimme kohti tavoitetta. Osuimme vähän kuin sattumalta Risupään itäpuolella olevalle suppalammelle, joka oli matala mutta kirkasvetinen. Oli mukava tietää tarkka sijainti ennen viimeistä koitosta. Kartalta katsottu leiripaikka oli Lievakkajoen suun eteläpuolella olevan alemman nyppylän rannalla. Edessä oli pajukkoa, suota ja ylitystä. Suossa virtaavat pienetkin joet ovat joskus aika pahoja ylitettäviä. Perille päästiin kuitenkin kenkiä riisumatta. Oli aikamoinen pettymys, kun hietikko osoittautui märäksi heinikoksi. Päätettiin jatkaa kohti Akulahden perukkaa. Rannassa hyllyvä suo oli suorin reitti ja päätimme kokeilla sitä. Se oli siinä ja siinä, että suo kantoi, mutta kantoi kuitenkin ja johdatti meidät hienon hiekkarannan kupeessa olevalle vanhalle nuotiopaikalle. Siinä sitten huomattiin, että siika ei enää roikkunut vitsaksessa. Pienen miettimisen jälkeen palasin hyllyvälle suolle ja löysin kuin löysinkin arvokkaan saaliin. Sadepäivän päätteeksi oli onni, että osuimme todennäköisesti talvisen moottorikelkkareitin taukopaikalle, koska vieressä oli läjä puuta, pääosin lahonnutta, mutta tervaksiset osat kävivät polttopuusta vähän kosteammassakin kelissä. Kun sadekin antoi periksi, saatiin vaatteet ja kengät jossain määrin kuiviksi ennen nukkumaan menoa.

Kolmas päivä

Nukuttiin aika pitkään. Seuraava leiri olisi tarkoitus pystyttää iskuetäisyydelle Hammastunturin huiputusta silmällä pitäen. Lähdettiin Vuorhavaaran yli kohti Kulvakkojokea, joka sitten johdattaisi meidät Hammastunturin juurelle. Vuorhavaaran etelärinteessä törmäsimme sattumalta hyväkuntoiseen lukittuun porokämppään. Pihamaa näytti siltä kuin se olisi toiminut laitumena vielä jokin aika sitten, mutta aitaukset olivat jo parhaat päivänsä nähneet. Pihalta avautui jo näkymä Pänniordolle. Emme kuitenkaan ruvenneet vielä siihen leiriä pystyttämään, vaan lähdimme pienen tauon jälkeen Kulvakkojokea seuraillen kohti lounasta. Muistaakseni siinä oli paikoitellen jotain polun tapaistakin. Jonkun aikaa käveltyämme huomio kiinnittyi haukkamaiseen kimitykseen. Haukkapoikueella oli jokin sessio meneillään. Siinä samassa saavuimme suuren männyn alle, jossa oli valmiina vanha nuotiopaikka ja matka huipullekin oli juuri sopiva. Laskimme rinkat maahan ja huomasimme, että haukkojen sessio vaan jatkui muutaman kymmenen metrin päässä ylärinteessä. Hetken päästä oli pakko käydä katsomassa, että mitä siellä oikein on meneillään. No siellä oli ihan tuoreet pienen kahlaajan jäänteet. Linnut olivat melko isokokoisia jalohaukkoja pulisonkeineen. Näin aikojen saatossa ne ovat muistoissa kasvaneet, vähän niinkuin saaliskalatkin pakkaavat tekemään, jo ihan muuttohaukoiksi. Pystytimme teltan siihen ja lähdimme huiputtamaan Hammastunturia. Elon piiri laajeni huomattavasti jo parin sadan metrin matkalla. Tavoitteena oli huipuista korkeampi, jonne oli leiristämme linnuntietä runsaat puolitoista kilometriä. Matkan edetessä elon piiri ei paljoakaan laajentunut, koska huipulla oltiin ihan pilvessä. Maasto oli sen verran kosteaa, että nuotiopaikalla valmiina olleelle korennolle tuli käyttöä kenkien kuivatustelineenä. Vakiovarustukseen lukeutui myös hieno tervaspenkki.

Neljäs päivä

Päivä aukeni harmaana, ei sentään satanut muuta kuin pientä tihkua aika ajoin. Sen verran kuitenkin, että vaelluskengät joutuisivat antautumaan märässä varvikossa. Niinhän se on, että kengät pitää kävellä rikki ennen kuin ne lakkaavat kalvamasta ja rikki tarkoittaa useimmiten myös vuotamista. Tarkoitus olisi käydä katsastamassa Appisenpalon kupeessa olevaa kämppää, jos vaikka saisi kuivatella kenkiä kaminan lämmössä. Ei kuitenkaan lähdetty suorinta tietä vaan seurailtiin aluksi Kulvakkojokea Haukikulvakoille. Itäisemmän Kulvakon rannalla pidettiin pieniistuskelutauko ja heiteltiin vähän lippaa. Vesi oli kristallin kirkasta ja pohja oli niin pitkälle kuin saattoi nähdä teräväreunaisten kivilaattojen peitossa, oikea uistinsyöppö. Kalaa ei näkynyt eikä tuntunut. Suunnistimme Kulvakkojärven eteläpuoliselle kannakselle laittamaan päivällistä. Siinä kattilan poristessa trangiassa alkoi ukkonen jyrähtelemään. Ei kuitenkaan saatu mitään valtavaa ryöppyä niskaamme. Ruuan jälkeen jatkoimme soita kierrellen kohti Ylemmän Appislompolon pohjoispäätä. Puuttomat alueet alavalla maalla ennen Appisjokea olivat suurelta osin karseaa polven yli ulottuvaa pusikkoa, koivua ja pajua. Oli pakko vaeltaa sadehousut jalassa. Appisjoki ei ollut kovin leveä, mutta tasaisen varmasti vähintään metrin syvyinen jyrkkäreunainen suouoma. Juuri ennen ylitystä paukahteli taas ukkonen. Päätimme pienessä paniikissa kokeilla sadehousun lahkeiden teippaamista kengän varsiin. Kyllä se vähän auttoi, mutta ei ollut mikään menestys. Vielä oli edessä kämpän etsintä vastaluolen rinteestä. Siinä meni jonkun aikaa, kun kuvitteli sen olevan rannan läheisyydessä, mutta matkaa olikin kolmisensataa metriä eikä kämppä ollut koolla pilattu. Laitoimme kaminaan tulta ja ripustimme kenkiä ja vaatteita kuivumaan. Kahden hengen kämppä lämpeni nopeasti ja alkoi pian tuntumaan ikään kuin saunalta. Siispä vaatteet pois, pyyhe vyötäisille ja rantaan pesulle. Ketään ei ilmaantunut maisemiin ja ilma pysyi sen verran kosteana, että kämppäyö houkutteli telttayötä enemmän, mahdollisista pikku jyrsijöiden rapisteluista huolimatta. Vieraskirjasta saimme selville, että kämpän nimi LaVu on sommiteltu tekijöidensä nimien alkukirjaimista.

Viides päivä

Taivas oli edelleen harmaa, mutta sateen todennäköisyys näytti eilistä vähäisemmältä. Ihan kelvollinen vaellussää. Tavoitteena oli Kantaselän pohjoispuolella oleva kämppä. Matkalla oli tarkoitus kalastella pientä särvintä illaksi. Lähdettiin seuraamaan Appisjokea etelään. Vaikka suossa virtasikin, joen ranta oli kulkukelpoista. Alimmaisen Appislompolon jälkeen alkoi koskiosuus, josta saatiin muutama harri. Matka jatkui Riekkojoen vartta pohjoiseen. Riekkojoki laski Appisjokeen vuolaana pikku purona, josta tarttui lippaan liian pieniä tammukoita syötäväksi. Vajaan kilometrin kuljettuamme törmäsimme varsinaiseen kala-altaaseen. Tammukka oli kiinni joka heitolla ja muutama niistä oli ihan syötävän kokoisia. Siinä ympäristössä oli leiriytymiseen sopivia hiekkakumpareita, joita oli myös käytetty siihen tarkoitukseen. Mikä ettei, raikasta vettä ja tuoretta kalaa. Jonkun matkan päässä vuolas puro muuttui hitaasti virtaavaksi suouomaksi. Sielläkin tammukka iski hanakasti lippaan melkein joka heitolla. Otettiin pari sopivan kokoista mukaan. Pikkuhiljaa alkoi tihuttamaan vettä ja kämpän lämpö houkuttelemaan. Marssittiin reipasta tahtia Kantaselän pohjoispuolelle, jossa laski lännestä pieni puro Riekkojokeen. Löysimme paikan, josta pääsi kuivin jaloin joen yli. Lähdettiin seuraamaan puron vartta ylämäkeen. Kämppä ei vaan ilmaantunut näkyviin ja usko loppui kesken, onkohan se kartassa näkyvä pieni neliö vaan painovirhe. Kävimme ensin Kantaselän rinteellä tähyämässä. Kun mitään ei näkynyt, ajauduimme kämpän pohjoispuolella olevalle nyppylälle. Hetken aikaa sydän löi vähän tiheämpään tahtiin, kun ison kiven takaa nousi suuri ruskea otus jaloilleen. Oli onneksi vaan hirvi. Oltiin jo vähän eksyksissä. Onko tämä nyt sittenkään tämä nyppylä. Karttaan merkitty avokallio nyppylän länsilaidassa löytyi ja "todisti", että ollaan oikealla nyppylällä. Kämpän on siis oltava sen eteläpuolella. Pidettiin luova tauko ja pantiin bostonit palamaan. Ja kas, hetken päästä kämpän mustan kiiltävä katto ilmestyi näkyviin. Olo oli kuin olisi löydetty kilo kultaa.

Kämppä oli hyväkuntoinen ja siisti. Vieraskirjan mukaan kämppää kutsutaan Riekkokämpäksi, lieneekö enemmän läheisen Riekkopään vai käyttötarkoituksen mukaan. Makuulaverin alle oli kätketty vähän oikeita halkoja ja kamiinan vieressä oli iso kasa kuivia risuja. Laverille mahtui helposti kaksi ja vähän sovittelemalla olisi mahtunut kolmaskin. Ainoa pieni epäkohta oli yhdessä nurkassa oleva muurahaispesä, jonka poistimme käyttäen tuvan isoa alumiinikattilaa. Kun kaasu oli vähän kortilla, päätimme paistaa kalaa pannulla kamiinan levyllä. Vaikka olikin kesäaika, uhrasimme pari halkoa ja vähän risuja. Siitä keskiyön gourmet-kalalauta voissa paistettujen tattien kera. Nukkumaan mentiin tyytyväisinä täysin vatsoin. Makuupussi kiinni ja unten maille. Tunnin parin unien jälkeen molemmat heräsivät samanaikaisesti. Olo oli kuin olisi nukahtanut saunaan. Rynnättiin kalsareillamme kämpästä ulos vilvoittelemaan kolmeasteiseen yöhön. Tuuletettiin kämppää jonkin aikaa, kun ei niitä itikoitakaan niin hirveästi ollut liikkeellä. Loppuyö sujui paremmin makuupussin vetoketju auki. Tarinan opetus oli, että älä tee kesällä ruokaa pienen, talvikäyttöön soveltuvan, kämpän liedellä.

Kuudes päivä

Reissu läheni loppuaan. Viellä yksi yö erämaan rauhassa ja sitten kotiin. Viimeiselle päivälle ei haluttu jättää kovin pitkää taivalta, koska yli yön kestävä ajomatka Turkuun alkaisi heti autolle päästyä. Päätettiin katsoa sopiva paikka Suivakkojärven rannalta, ei kuitenkaan kämpältä, joka lienee aika suosittu. Lähtiessä aurinkokin näyttäytyi ja kultasi Appistunturin huiput. Suunnitelmissa oli huiputtaa tunturi matkalla. Lähdettiin pohjoiseen ja jännitettiin vähän millainen suouoma meitä odottaa Riekkojoen ylityksessä. Joki oli kämpän pojoispuolella aika pieni liru ja pienen etsimisen jälkeen löydettiin paikka, josta pääsi kuivin jalon yli. Kun ilma oli kohtalaisen selkeä, päätettiin kulkea Appistunturin huipun kautta. Huipulla otettiin kuvia eri suuntiin, mutta jätetään suunnat katsojan pohdittavaksi. Huiputuksen jälkeen katsottiin sopiva ruokapaikka läheisiltä tunturilammilta. Vaikka lammet olivat matalia, vesi oli kirkasta ja sellaisenaan juomakelpoista. Ruokailun jälkeen otettiin suunta Siika-Suivakkojärvelle. Rahpesoaivin länsirinteelle päästyämme alkoi saataa. Välillä vettä tuli ihan reippaasti, mutta perille saavuttuamme sade jo taukosi. Illasta kehkeytyi kaunis ja tunnelmallinen. Lopuksi tehtiin vielätukeva iltapala ettei tarvitse niin paljoa kotiin kantaa.

Seitsemäs päivä

Autolle olikin enää vaivaiset kolme kilometriä tuttua reittiä . Nukuttiin pitkään ja päästiin liikkeelle vasta puolen päivän jälkeen. Hieno vaellus ilman sen suurempia kommelluksia.