Halti 1999

Alkuturinat

Haltilla mukana Pekka Malmi (kertoja), Juho Malmi ja Tommi Alho. Matkaan lähdettiin Turusta illalla. Ajettiin yön yli ja saavuttiin iltapäivällä Kilpisjärvelle. Retkeilykeskuksen pihalla huomattiin, että Juhon retkeilyhousut olivat jääneet Turkuun. Paikallinen Halti-myymälä oli vielä auki. Sinne siis. Löytyi sopivan kokoinen puku tarjouksessa. Se ostettiin, vaikka housut vaan tarvittiin. Auto jätettiin luvan kanssa retkeilykeskuksen pihaan.

Reissun tarkka ajankohta oli ehtinyt vuosien saatossa jo unohtua, mutta saatiin saatiin uudelleen selville vuonna 2021 reissujen säädatoja koottaessa. Lähtö on tapahtunut 31.7. Erälle on päästy 1.8. Autolle on palattu 6.8. ja takaisin Turkuun on saavuttu 7.8. Tietoyhteiskunnan aamunsarastus on vielä 1990-luvun lopulla ollut sen verran hämärä, ettei näitä faktoja ollut löydettävissä sähköisistä arkistoista, vaan talteen laitetusta turkulaisesta seinäkalenterista.

Ensimmäinen päivä

Matkaan lähdettiin, kuinkas muuten kuin taksilla. Otettiin kyyti Norjan puolelle Galggojohkan varteen (toisinaan myös Gáhkkorjohka, Didnojohka tai Biedjojohka). Sieltä matka jatkui joen vartta ylöspäin. Eikä aikaakaan, kun vastaan tuli vesivoimalaitos. Se oli pieni yllätys seudulla, jossa kukaan ei näyttänyt asuvan. Puurajan yläpuolelle päästyä maisemat jokivarressa kävivät jylhiksi. Seurailimme joen eteläpuolella menevää polkua kohti Lossujärveä. Tupa oli täysin miehitetty. Ihmisiä ei juurikaan näkynyt, mutta telttapatjat ja makuupussit oli levitetty valmiksi lavereille odottamaan päiväretkeläisiä yöpuulle. Se ei ollut autiotupia koskevien ohjeiden mukaista. Tuvan ympäristöstä löytyi kohtuullisesti teltanpaikkoja. Illalla heiteltiin vähän lippaa järvessä, mutta kalaa ei tullut ylös. Jos olisi tullut, olisi kannattannut pistää visusti piiloon, sillä kannoilla seurasi metrin parin pääässä ihmistä pelkäämätön minkki.

Toinen päivä

Päivän tavoitteena oli Pitsusjärven pohjoispää. Ensi laskeuduttiin Urttasjoen vartta paikkaan nimeltä Gussalli, jossa on muutama lammikko. Matkalla kalasteltiin ja ihailtiin maisemia. Saaliiksi saatiin muutama tammukka. Gusallista lähdettiin nousemaan Govddoskaisin länsipuolella olevaan kuruun. Siellä on muutama kirkasvetinen lammikko silokallioiden keskellä, vaan ei ollut rautu syönnillään. Syötiin välipalat ja jatkettiin Marfejohkan vartta, vaihteeksi alaspäin. Joki oli suurelta osin pelkkää rakkaa, jossa vesi virtasi kivien välissä. Paikoitellen oli pieniä lämpäreitä, joista nousi lipalla pieniä rautuja. Kivikossa talsiminen alkoi ottaamaan voimille siinä määrin, että leiriydyttiin heti ensimmäiseen kohtaan, josta löytyi telttapaikka. Se oli pieni vaivaiskoivua kasvava kumpare joen pohjoisrannalla. Kumpareen eteläpuolelle töyrään suojaan saatiin aikaiseksi pieni nuotio, jossa paistettiin pienet kalat. Nuotiopaikalta näkyi Pitsusjärvi ja kuului ihmisen ääniä, ilmeisesti tuvalta asti. Matkassa oli mukana pieni pullo Unkarista asti tuotua palinkkaa ja vana tallinnaa. Siinä kului ilta rattoisasti, välillä kontaten kuivia vaivaiskoivun varsia nuotiopuiksi keräillen.

Kolmas päivä

Aamulla herättiin auringonpaisteeseen. Teltan oviaukosta saattoi serata Pikku Haltin etelärinteellä laiduntavaa isoa porotokkaa. Aamurituaalien jälkeen suunnattiin itään kohti Govdajohkaa, jonka itäpuolella Haltin valtatie keltapäisine tolppineen johdatteli kohti Suomen korkeinta kohtaa Haltin rinteellä. Itse huippu on pienen matkaa Norjan puolella. Emme kuitenkaan pyrkineet joen yli merkatulle reitille, vaan seurailimme länsirantaa autiotuvalle Haltijärven luoteisrannalla. Tehtiin sapuskat ja lähdettiin huiputtamaan. Onneksemme paksu piviverho väistyi juuri sopivasti. Suomen korkeimmalla kohdalla sijaitsevalta rajapyykiltä oli komeat näkymät joka suuntaan. Katseltiin vähän aikaa maisemia ja sutaistiin nimi vieraskirjaan. Huomattiin valottaa filmiäkin tilanteen vaatimassa mitassa. Ylös tultiin omia polkujamme, mutta paluumatka aloitettiin merkittyä reittiä pitkin. Illan suussa kämppään saapui pariskunta, joilla tietenkin oli oikeus kämppämajoitukseen. Koska kämpässä oli teoriassa tilaa viidelle, emme levänneinäkään ruvenneet pystyttämään telttaa pihalle. Myöhävieraat katsoivat parhaaksi ihan mukavuussyistä pystyttää teltan. Siinä kämpän pihasa olikin varmaan ainoa teltan paikka kilometrin säteellä.

Neljäs päivä

Lähdettiin etelään päin pitkin Haltin valtatietä, joka seuraili Govdajohkaa. Oli pakko käydä koittamassa josko lipalla olisi vientiä. Ja olihan sitä. Pieniä rautuja nousi jokaisesta lompareesta. Pompin rinkka selässä puron varressa vähän liikaa, mikä sitten kostautui seuraavana päivänä ikävän tuntuisena akillesjänteen narinana eli jännetupen tulehduksena. Pitsusjärven kämpällä pysähdyttiin tekemään välipalaa. Siellä oli väkeä kuin vähässä kylässä ja lentokone toi välillä lisää. Se on hyvä lähtöpaikka Haltin huiputukselle, jos ei ole aikaa koko viikkoa vaeltaa. Matka jatkui Pitsuskönkäälle, jossa laskettiin rinkat selästä ja ihailtiin vähän aikaa maisemia. Siinä lippaan erehtyi outoja kaloja, vähän niin kuin rautuja, mutta väritykseltään harmahtavia. Matka jatkui kohti Vuomakasjoen ylittävää siltaa ja siitä Meekonvaaran mahtavien jyrkänteiden katveessa Meekonjärven kämpälle. Kämpällä oli runsaasti väkeä mukaan lukien vaellusrippileiri ja Samuli Näkkälän vetämä eräopaskurssi. Kukaan ei ollut vielä menossa nukkumaan, mutta lauteet oli varattu makuupussein. Me viimeisinä tulleet jouduimme väsyneinä pystyttämään teltan. Se niistä erämaan kirjottamattomista säännöistä. No, jaksoimme kuitenkin käristää matkalla narratut pikkuraudut tuvan kaasuhellalla. Pastorikin yltyi ylistämään vanhojen hyvien aikojen tunnelmaa. Tuvassa vallitsikin kalojen syönnin ajan hyvä tunnelma ja aikamoinen puheensorina. Sitten olikin aika kömpiä makuupussiin.

Viides päivä

Edellisenä iltana jo puhalteli aika viileä tuuli, kun kädet kohmeessa perkasin kaloja. Amulla viileä sää jatkui pohjoistuulen tahdittamana. Ylimääräisenä kiusana oli kipeytynyt akillesjänne. Matka taittui tasaista tahtia Kuonjarjoen päivätuvalle. Tupa oli melko täynnä lämmittelijöitä ja takassa roihusi tuli keskellä päivää. Juuri ja juuri mahduimme kokkaamaan päivällistä seinien sisäpuolelle. Matka jatkui Valtatietä pitkin kohti Saarijärveä. Saavuimme tuvalle illan suussa. Autiotuvan puoli oli täpösen täynnä, mutta varaustuvan puolella oli kuulemma vain yksi henkilö. Sellaista huhua liikkui, että se ei uskalla tulla ulos, koska pelkää kylmissään olevien telttailijoiden valtaavan varaustuvan puolen. Löysimme teltalle paikan kämppää ympäröivästä kivikosta. Sen jälkeen tunkeuduimme tuvan eteiseen paistamaan lettuja trangialla. Toimintamme saattoi aiheuttaa nukahtamisvaikeuksia eteisen lattialle pesän tehneelle ulkolaiselle pariskunnalle. Ennen nukkumaan menoa käytiin kurkkaamassa tuvassa. Pöydän ääressä istuskeli eräopaskurssilaisia, samoja joita olimme tavanneet jo Meekonjärvellä. Joku siinä vielä ihmetteli mistä niitä pieniä rautuja oli tullut, kun heiltä ei ollut kalaonni suosinut.

Kuudes päivä

Viimeinen päivä ja paluu sivistysen pariin. Sitä ennen kuitenkin pieni ulkomaanmatka, kun kalottireitti kulkee pari kilometriä Norjan puolella. Vaikka tätä kirjoitettaessa vaelluksesta on vierähtänyt vasta parikymmentä vuotta, viimeisen etapin tapahtumista ei ole juurikaan muistikuvia. Mitä ilmeisimmin tulimme tien varteen nykyisen luontokeskuksen paikkeilla. Kun vain yhdellä oli ajokortti, sain kunnian noutaa auto n. viiden kilometrin päästä retkeilykeskuksen pihasta. Valittiin tällainen epäekologinen vaihtoehto. Olisi tietysti voitu kävellä sinne tienvartta rinkat selässä. Retkeilykeskuksessa saunoimme ja taisimme syödäkin jotain. Pitkä kotimatka alkoi saman tien.